Pääkallo
Video: Tämä ilmaveivimaali puhuttaa
Jerry Ståhlberg kiepautti ilmaveivimaalin.
Miesten kakkosdivisioonan ottelussa Lohjan Salibandyn Jerry Ståhlberg teki maalin takaa näyttävän ilmaveivimaalin. Vastustajajoukkue SB Riskin pelaajat purnasivat oheisella videolla näkyvää maalia korkealla mailalla tehdyksi.
Kavennusmaali 5-6:een hyväksyttiin, mutta se jäi lohjalaisille laihaksi lohduksi. LoSB hävisi SB Riskille 5-6. Maali näkyy oheisen maalikoostevideon lopussa kohdasta 3.30 eteenpäin.
LoSB etenee tappiosta huolimatta kohti Divarin karsintoja. Etelä-Suomen ykköslohkon kärkisijoista taistelevat myös Tiikerit II ja Indians II. Molemmilla seuroilla on kuitenkin jo joukkueet Divarissa, joten ne eivät voi saada karsintapaikkaa.
Divari: PSS nappasi arvokkaat sarjapisteet jatkoajalla
PSS ja Tiikerit jatkavat taistelua sarjapaikasta. Kuva: Iiro Karesniemi
Sunnuntaina pelattiin miesten Divarissa kolme kamppailua. PSS karisti putoamispeikkoa kauemmas ottamalla arvokkaan jatkoaikavoiton SalBasta. Westend Indians puolestaan vahvisti asemiaan liigakarsintoja ajatellen peittoamalla kotonaan ÅIF:n 8-2-lukemin. FoSu:n nousuhaaveet kokivat pahan kolauksen 9-11-tappiopelissä Papasta vastaan.
PSS-SalBa 7-6 ja.
Porvoossa käytiin ns. ”neljän pisteen” kamppailu, sillä kumpikin joukkue taistelee vielä suoraa putoamista vastaan. Raumalaisvieraat nousivat päätöserän kahden maalin tappioasemasta tasoihin Tomi Pihkoluoman ja Tommi Perälän osumilla. Ottelu ratkesi lopulta jatkoajalla pelikellon pysähtyessä aikaan 62.44. Voitto-osumasta vastasi PSS:n Timo Iivonen ja maalin syöttäjänä toimi Petri Mäki. PSS karisti putoamisviivan nyt neljän pisteen päähän, kun SalBalla se vaanii kolme pisteen päässä.
Indians-ÅIF 8-2
Espoon Otahallissa kotijoukkue Indians otti ohjat käsiinsä heti ottelun alusta. Espoolaisjoukkue vei nimiinsä jokaisen erän ja kasvatti tasaisesti johtoaan ottelun edetessä. Ottelun tehopelaajaksi nousi Indiansin Robert Olenius, joka laukoi neljä maalia sipoolaisten verkkoon. Indians on nyt voittonsa ansiosta sarjassa toisena neljä pistettä OLSia jäljessä. Takana hengittää niskaan kaksi ottelua vähemmän pelannut Blue Fox. ÅIF on tällä hetkellä viivan alla suoran putoajan paikalla kahden pisteen päässä
putoamisviivan yläpuolella majailevista Tiikereistä. Molemmilla joukkueilla on jäljellä kuusi ottelua.
Papas-FoSu 11-9
Myös Kajaanissa olivat jaossa tärkeät sarjapisteet molemmille joukkueille, Papasille putoamis- ja FoSulle nousutaistelussa. Ottelun ratkaisuksi muodostui toinen erä, jonka kajaanilaiset veivät nimiinsä 6-2-lukemin. Vaikka FoSun tuttu tehomies Juha Laitila iski jälleen komeat 3+3-tehot, niin se ei tällä kertaa siivittänyt joukkuetta voittoon asti. Tappio oli forssalaisille kirvelevä nousukarsintapaikkaa ajatellen ja ensi viikonlopun FoSu-Blue Fox-ottelussa tulee olemaan erittäin paljon panosta. Papas kohenteli asemiaan putoamisviivan tuntumassa, mutta ensi kauden Divaripaikka ei ole missään nimessä vielä varma.
Videoherkkua MM-karsinnoista: Vauhtia ja näyttäviä maaleja
Vaikka kehissä eivät ole salibandyn kärkimaat, niin näiltä videoilta ei vauhtia puutu. Kuva: IFF
Miesten MM-karsinnoissa pelataan viimeisen päivän otteluita. Viron ja Slovakian jäljessä paikkansa joulukuun Sveitsin MM-kisoihin ovat jo varmistaneet muun muassa Venäjä ja Norja. Karsinnoista on nähtävillä Kansainvälisen Salibandyliiton tekemiä näyttäviä koosteita Saksan-turnauksesta.
Karsintojen 1. päivän kooste:
Karsintojen 2. päivän kooste:
Karsintojen 3. päivän kooste:
Karsintojen 4. päivän kooste:
Karjalainen: Josballe toinenkin vahvistus Sveitsistä
Hiuspanta on ollut Otto Moilasen tavaramerkki Salibandyliigassa. Kuva: Mikko Hyvärinen
Miesten Salibandyliigan Joensuun Josba saa Petri Väänäsen lisäksi ensi kaudeksi toisenkin vahvistuksen Sveitsistä, kirjoittaa verkkolehti Karjalainen. Paluumuuttaja on Otto Moilanen, joka vahvistaa siirron itse Twitterissä.
Tällä kaudella 32-vuotias Moilanen pelaa Sveitsin pääsarjan Grasshoppersissa. Moilanen ehti jo kertaalleen lopettaa uransa, mutta palasi kentille tällä kaudella.
Sopimus julkaistiin lauantaina maajoukkuetapahtuman yhteydessä ja Moilanen iloitsi siitä myös Twitter-sivullaan @moppendahl:
- Now it’s public: I will play in @JosbaFloorball next season! Thrilled about the opportunity!
Karjalaisen mukaan Josballa on kasassa tällä hetkellä seitsemän sopimusta ensi kaudeksi. Moilasen lisäksi Sveitsistä joukkueeseen liittyy Petri Väänänen. Josban riveissä jatkavat puolustajat Iikka Voutilainen, Niko Kejonen ja Markus Otronen sekä hyökkääjät Juhana Särkelä ja Joona Gröhn.
Karjalaisen juttu Moilasen paluusta täällä.
Suomen miehille niukka voitto Ruotsista – Wardille ja Kososelle kehut
Oliver Wardi osui Ruotsia vastaan kahdesti. Kuva: Salibandyliiga
Suomi voitti salibandyn perinteisen Ruotsia vastaan käydyn maaottelupäivän ensi kertaa sitten vuoden 1999, kun maat ottivat yhteen tänään Joensuussa. Illan viimeisessä ottelussa Suomen miesten maajoukkue varmisti turnausvoiton kaatamalla Ruotsin 5-4 (1-2, 3-1, 1-1). Ruotsi nappasi yhden pisteen ottelun päätteeksi käydystä rangaistuslaukauskilpailusta, mutta pisteiden ja otteluvoittojen ollessa tasan Suomi päätyi edelle maalieron turvin.
Joensuu Areenan 1472 katsojaa näkivät Suomelta yllättävän vaisun avauserän. Kim Nilsson nosti nopean hyökkäyksen päätteeksi pienestä kulmasta Ruotsin johtoon, ja laidasta puolittaiseen läpiajoon vapautettu Alexander Carlström sijoitti takatolpan juureen jo 0-2. Ruotsi pääsi yrittämään kolmatta maalia rangaistuslaukauksesta, mutta pallo lipsahti Kim Nilssonin yrityksessä taaksepäin, ja Suomi kesti myös tilanteesta seuranneen Tatu Väänäsen kahden minuutin jäähyn.
Suomen avausmaali syntyi erän lopulla, kun Kari Koskelainen pudotti taakse ja ensimmäistä maaotteluaan pelannut puolustaja Oliver Wardi kiskaisi pallon verkkoon.
Toiseen erään Suomi tuli terävänä, ja ote siirtyi kotijoukkueelle. Jo kolmannella minuutilla Mikko Kohonen kiepautti vanhanaikaisella tasoituksen, ja kolme minuuttia myöhemmin Suomi siirtyi ensi kertaa johtoon Oliver Wardin lavasta lähteneen pallon kierähtäessä juuri ja juuri yli maaliviivan. Suomi hukkasi erän puolivälissä kaksi kahden minuutin ylivoimaa, mutta Kari Koskelaisen saatua jäähyn maalivahdin sormiin osuneesta mailaniskusta Ruotsi näytti mallia. Runsaan minuutin jauhamisen jälkeen Rasmus Enström laukoi lukemiksi 3-3. Erätauolla Suomi kuitenkin taas johti: Tero Tiitu sekä Esa Jussila karkasivat keskialueen katkon jälkeen hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan, ja Jussila siirsi Tiitun syötön varmasti verkkoon.
Suomi näytti jo varmistelevan voittoa runsaat kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria, kun nopea vastaisku päättyi Kari Koskelaisen syöttöön laidasta luukulle ja Mika Moilanen ohjasi eron kahteen. Iloa riitti kuitenkin vain kaksi minuuttia. Jani Kukkolan avaus keskiviivan alla ei tavoittanut omaa pelaajaa, ja Ruotsi sahasi poikkisyötöillä Johan Anderssonille paikan, jossa tämä sai asetella palloa ennen kuin nosti tyhjiin 5-4.
Ruotsi otti aikalisänsä runsas minuutti ennen loppusummeria ja veti heti pallon saatuaan maalivahtinsa penkille, mutta lähimmäksi täysosumaa pääsi Suomen Tero Tiitu, jonka lähettämä pallo kieri hiukan ohi tyhjän maalin.
Rangaistuslaukauskisan ainoaksi onnistujaksi jäi Ruotsin Kim Nilsson, joka käänsi pallon kämmenelle ja nosti sen yläkulmaan ohi Suomen maalissa hyvän illan pelanneen Eero Kososen. Kosonen peitti Johan Andersonin yrityksen, mutta se ei riittänyt kun Esa Jussilan yritys lipsahti taaksepäin, Tommi Aron rystynosto pysähtyi maalivahtiin ja kämmenelle harhauttanut Oscar Hänninen kilautti vain yläputkea.
- Vähän ristiriitaiset tunnelmat jäi, Suomen päävalmentaja Petri Kettunen mietti.
- Jotkut elementit pelissä toimivat oikein hyvin, mutta toisaalta tuli näppäilyvirheitä, joista kaveri pääsi iskemään turhan helppoja maaleja.
Kettusenkin mielestä avauserä oli Suomen heikoin.
- Oltiin alussa aika passiivisia, ei päästy jalalla liikkeelle eikä saatu painetta vastustajaan jolloin omakin pallollinen peli meni tuhraamiseksi. Kahteen viimeiseen erään nostettiin intensiteettiä, ja kokonaisuus parani.
Suomen debytanteista Oliver Wardi palkittiin heti joukkueen parhaana, mutta joensuulaiset Perttu Puska ja Tatu Eronen jäivät hajavaihdoille.
- Wardi suoriutui erittäin mainiosti. Hän oli hyvä jo treeneissä ja valmistavalla leirillä ja oli hienoa, että onnistumisia tuli myös pelissä. Paikallisille kavereille ei varmasti ollut helpoin paikka aloittaa juuri täällä, ja pelistä tuli sen luontoinen, että heille ei auennut nyt isompaa roolia.
Kettusen kiitokset sai myös maalivahti Eero Kosonen.
- Erittäin mainio suoritus häneltä ensimmäisessä Ruotsi-ottelussaan, tasapainoista mallikasta torjumista. Kolmella yhtä vastaan -hyökkäyksistä tehdyille maaleille ei hänkään voinut mitään.
Suomi-Ruotsi-maaottelupäivä, Joensuu
Miehet: Suomi – Ruotsi 5-4 (1-2, 3-1, 1-1)
1. erä: 1.44 Kim Nilsson (Johan Samuelsson) 0-1, 9.14 Alexander Galante Carlström (Rikard Eriksson) 0-2, 16.03 Oliver Wardi (Kari Koskelainen) 1-2.
2. erä: 22.38 Mikko Kohonen (Oscar Hänninen) 2-2, 25.54 Wardi (Koskelainen) 3-2, 36.08 Rasmus Enström (Galante Carlström) 3-3 yv, Esa Jussila (Tero Tiitu) 4-3.
3. erä: 51.25 Mika Moilanen (Koskelainen) 5-3, 53.59 Johan Anderson (Nilsson) 5-4.
Rangaistuslaukauskisa: Esa Jussila S (-) Kim Nilsson R (+) Tommi Aro S (-) Johan Anderson R (-) Oscar Hänninen S (-).
Suomi hävisi rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Suomelle 2-1.
Suomen parhaana palkittiin Oliver Wardi.
Torjunnat: Eero Kosonen Suomi: 14+3+5=22, Benjamin Löfdahl Ruotsi: 5+6+3=14
Jäähyt: Suomi 6 min, Ruotsi 4 min.
Erotuomarit: Petr Cerný, Jirí Janousek, Tshekki.
Yleisöä: 1 472.
Maaottelupäivän kokonaispisteet: Suomi 6, Ruotsi 6. Suomi otti maaottelupäivän kokonaisvoiton otteluiden paremman maalieron turvin.
Maaottelupäivässä Suomi ja Ruotsi kamppailevat kokonaisvoitosta. Voitosta maa saa kaksi pistettä, tasapelistä pisteen, tappion jättäessä pisteettä. Jokaisen ottelun jälkeen suoritetaan rangaistuslaukauskisa, jossa voittajalle on jaossa lisäpiste.
Kuvia maaottelutapahtuman kaikista peleistä voi katsoa tuolta.
Ruotsin uusi päävalmentaja: ”Suomi voitti meidän hutiloinnin ansiosta”
Ruotsin naisilla oli tänään hauskaa vain alkulämmittelyssä. Kuva: Salibandyliiga
Ruotsin naisten salibandymaajoukkueen uusi päävalmentaja Curt Söderström ei olisi voinut saada paljon huonompaa alkua maajoukkueuralleen kuin heti ensimmäisessä valmentamassaan maaottelussa tappion Suomelle. Ottelun jälkeen valmentaja näki, että Suomen 6-4-voitto oli ruotsalaisten oman hutiloinnin syytä.
- Aloitimme energisesti, Söderström luonnehtii tiedotteessa tasalukemiin 1-1 päättynyttä avauserää.
Seuratasolla Ruotsin naisten ykkösdivisioonan Warbergia valmentava Söderström manaa, että energisen alun jälkeen joukkueen pelaajat alkoivat tehdä virheitä ja syöttöpeli muuttui epävarmaksi.
Suomi ratkaisi ottelun toisen erän (4-1) neljällä maalillaan, mikä harmitti uutta päävalmentajaa.
- Suomi ei saanut periaatteessa luotua ollenkaan maalipaikkoja. He voittivat ottelun meidän virheiden ja pelinkääntöjensä ansiosta, Söderström näkee.
Ruotsi voitti kolmannen erän 1-2, mutta Suomi vei ottelun 6-4.
- Meillä on asioita opittavana tästä ottelusta. Kun pelaamme näin matalalta karvaavaa ja aggressiivista vastaiskujoukkuetta vastaan, niin meidän pitää olla tarkempia syöttöpelimme kanssa.
Suomen naiset voittoon MM-uusinnassa
Suomen naiset taistelivat ilahduttavan voiton Ruotsista. Kuva: Salibandyliiga
Suomen salibandynaiset saivat makean voiton Joensuun maaottelupäivässä kukistamalla Ruotsin 6-4 (1-1, 4-1, 1-2). Ja kun sinivalkeat olivat etevämpiä rangaistuslaukauskisassakin, siirtyi Suomi kokonaistilanteessä pisteen päähän (4-5) Ruotsista. Maaottelupäivän voitto ratkeaa miesten välisessä kamppailussa kello 18.30, jossa Suomelle riittää voitto varsinaisella peliajalla.
Suomen ja Ruotsin naisten edellinen kohtaaminen oli vielä muistissa. MM-finaalissa joulukuussa Suomi joutui nielemään tappion katkeraa kalkkia. Marraskuussa Ruotsi nöyryytti Suomea EFT-turnauksessa peräti 2-11 ja viimeisin voittokin on kolmen vuoden takaa. Ei siis ihme, että päävalmentaja Karo Kuussaari oli todella tyytyväinen suojattiensa otteisiin.
- Sanoin jo aiemmin valmennusseminaarissa täällä, että haluamme tulla pesemään kasvomme kotiyleisön eteen EFT:n murskatappion jälkeen ja näin tapahtui, Kuussaari tiivisti tuntonsa.
Voiton avaimeksi hän näki Ruotsin takatolpille suunnattujen syöttölinjojen tukkimisen.
- Nyt saatiin naapurin ”lättypeli” eliminoitua, mikä MM-areenalla ei toiminut toivotulla tavalla. Puolustuspelaaminen oli nyt sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. En tarkoita vain peittopeliä ja syötönkatkoja, vaan sitä, että taustat luettiin hyvin jo pitkältä matkalta, hän ilakoi.
Suomen vahvasta joukkueesta nousi esiin vahvasti NST-Lappeenrannan ensikertalaiset Juuli Hakkarainen ja Marianne Hannonen, jotka paukuttivat kuudesta maalista kolme. Heidän lisäkseen ensimmäisen ja kolmannen erän maalissa pelannut Jonna Mäkelä esitti huipputorjuntoja Suomen kyykkiessä lopun ruotsalaistulituksessa.
- Jos vain tämä meidän valmennustiimi saa jatkaa, niin kaksikko (Hakkarainen ja Hannonen) nähdään aivan varmasti mukana tulevassa MM-projektissa, päävalmentaja lupailee.
Keltanokkien tiet salibandyssa ovat varsin erilaiset. Marianne Hannonen teki kansainvälisen läpimurtonsa 28 vuotiaana ja omaa vain kolmen vuoden salibandytaustan. Sitä ennen hän on tullut paremmin tutuksi menestyvänä maastohiihtäjänä. Juuli Hakkarainen, 21, on puolestaan juniorimyllyn kautta nousemassa naisten huipulle. U19-maajoukkueessa hänellä on takanaan eniten pelattuja maaotteluja.
Tiia Ukkonen vei Suomen johtoon etualakulmaan menneellä laukauksella ajassa 10.45 ylivoiman aikana. Ruotsin tasoituksen jälkeen toisessa erässä Suomi kiihdytti eroon Hakkaraisen, Hannosen ja Eija Pasasen osumilla. 5-2-maali tuli ylivoimahyökkäyksestä, kun Hannonen kurotti Pasanen syötöstä pallon vastaantulleen maalivahti Hanna Petterssonin jalan alta. Kristiina Kauppilan kuudennessa maalissa oli jo ratkaisun makua. Maalivahti kauhoi pallon ilmasta väljemmille vesille, mutta tuomari näki pelivälineen ylittäneen maaliviivan.
Ruotsi ei kuitenkaan antautunut. Amanda Larssonin ja Victoria Wikströmin maaleista se haki vielä uutta puhtia ja vyörytti väkevästi, mutta silloin astui esiin Mäkelä unelmatorjunnoillaan.
- Vaikka mylläkässä oltiinkin niin pelattiin varsin viisaasti tilanteet, eikä lähdetty roiskimaan palloa, Kuussaari näki.
Naiset: Suomi – Ruotsi 6-4 (1-1, 4-1, 1-2)
1. erä: 10.45 Tiia Ukkonen (Laura Mertsalmi) 1-0 yv, 14.34 Therese Karlsson (Amanda Larsson) 1-1.
2. erä: 23.24 Juuli Hakkarainen 2-1, 33.52 Marianne Hannonen (Minna Korhonen) 3-1, 34.56 Eija Pasanen (Laura Kokko) 4-1, 36.29 Emelie Lindström (Johanna Holmbom) 4-2, 38.25 Hannonen (Pasanen) 5-2.
3. erä: 49.52 Kristiina Kauppila (Elina Kujala) 6-2, 50.15 Larsson (Anna Wijk) 6-3, 56.03 Victoria Wikstrom (Emelie Wibron) 6-4.
Rangaistuslaukauskisa:
Therese Karlsson R (-) Tiia Ukkonen S (-)
Emelie Lindström R (-) Hanna-Mari Uimonen S (+)
Victoria Wikström R (-)
Suomi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Suomelle 3-0.
Torjunnat:
Jonna Mäkelä Suomi 9+(0)+11=20, Laura Loisa Suomi (0)+10+(0)=10,
Sara Hjorting Ruotsi 4+4+(0)=8, Sara Pettersson Ruotsi (+)+(+)+8=8.
Jäähyt: Suomi 2×2 min, Ruotsi 2×2 min.
Yleisöä: 1380.
Maaottelupisteet ennen miesten ottelua: Suomi 4, Ruotsi 5.
Katastrofaalinen avauserä maksoi Suomen pojille voiton
Jesperi Lindfors teki Suomen viidennen maalin, mutta päätöserän kiri ei riittänyt voittoon. Kuva: Salibandyliiga
Suomen U19-pojat taipuivat maaottelupäivän toisessa ottelussa Joensuussa Ruotsille maalein 6-7 (0-5, 1-1, 5-1). Ruotsi vei vielä lisäpisteen voittamalla ottelun päätteeksi käydyn rangaistuslaukauskilpailun. Suomen kohtaloksi koitui surkea avauserä, jossa pallo kaivettiin omasta verkosta viisi kertaa.
Suomi oli ottelun alun täysin kohmeessa, ja huonot syötöt ja kaksinkamppailuhäviöt näkyivät nopeasti myös tulostaululla. Ylivoimalla avausmaalin iskenyt Ruotsi kasvatti eroaan läpiajosta, ja kaukolaukauksesta tolpan kautta Suomen verkkoon kilahtaneen kolmannen maalin jälkeen Suomi otti aikalisän.
Seuraavaksi Ruotsin maalivahti torjui Suomen huippupaikan, ja seuraavasta hyökkäyksestä pallo oli neljännen kerran Suomen maalissa. Ruotsin kaukolaukauksen luiskahdettua maata pitkin numeroiksi 0-5 viittoili valmentaja Jarkko Rantala maalivahti Markus Laakson vaihtoon, ja tolppien väliin asteli Joonas Kaltiainen.
Toisen erän alussa Tino Salminen ampaisi puolustajan paikaltaan oikea-aikaisesti takatolpalle sivaltamaan Matias Kaartisen syötön sisään, mutta toisella tauolla ero oli ennallaan Ruotsin onnistuttua kaksi minuuttia ennen summeria.
Kolmannessa erässä Suomi teki ottelusta vielä jännittävän, ja takaa-ajon aloitti Henri Alho rankaisemalla Ruotsin oman pään virheestä. Tuukka Vettenranta osui ylivoimalla, ja heti seuraavassa vaihdossa Ruotsi hukkasi taas pallon päästäen Matias Kaartisen iskemään jo 4-6.
Heti aloituksen jälkeen Ruotsi maalasi seitsemännen kerran, mutta Jesperi Lindforsin uusi kavennus nostatti taas jännitettä. Kolme minuuttia ennen loppua Ruotsi sai jäähyn, ja minuutin pyörityksen jälkeen Sami Johansson kiskaisi Suomen jo maalin päähän. Tasoitusta ei kuitenkaan nähty, ja Suomen viimeisen huippupaikan laukoi Tuukka Vettenranta päätyverkkoihin.
Rangaistuslaukauskisa ratkesi jo kahdessa parissa, kun Ruotsin Joachim Rosengren ja Albin Sjögren ujuttivat pallon Suomen verkkoon. Suomen yrittäjistä Krister Savosen nosto harhautuksen päätteeksi kilahti tolppaan ja Miko Kailialan patenttiratkaisu kämmenpuolen yläkulmaan jäi matalaksi pysähtyen maalivahdin suojuksiin.
- Teemanamme on ollut että näissä peleissä saadaan mitä ansaitaan ja tänäänkin saatiin juuri se, Suomen päävalmentaja Jarkko Rantala totesi.
- Ei oltu valmiita pelaamaan eikä ensimmäisessä erässä onnistuttu millään salibandyn osa-alueella.
Suomen pojat viime keväänä MM-kultaan luotsannut Rantala ei löytänyt alun jähmeyteen yhtä selkeää syytä.
- Asiasta oli puhetta torstaista asti, sillä vielä harjoituksissakaan tekeminen ei ollut riittävällä tasolla. Ehkä oli vähän luulotautia ja edellinen marraskuussa hyvin mennyt kohtaaminen vielä liian hyvin mielessä. Maaottelupäivän panoksesta huolimatta Rantala korosti suoritusta kentällä vielä enemmän kuin numeroita taululla.
- Tämä on Finnkampen ja totta kai harmittaa että jäätiin nollille, mutta vielä enemmän katsoin tekemistä tuolla kentällä. Välillä pojat näyttivät, miten pelataan, ja viimeiset kaksi erää peliä vei selvästi meidän joukkueemme. Jossain vaiheessa toki pojille tulee taas peli, jossa tulos on tärkein, mutta ensin on opeteltava tekemään asiat kentällä hyvin.
- Tämän pelin alku oli jatkoa sille, miten on harjoiteltu, mutta toivottavasti loppu oli alkua sille, miten jatkossa harjoitellaan. Tämä oli kuitenkin monelle pelaajallemme viimeinen nuorten maajoukkueessa, ja varmasti he olisivat halunneet viimeisen pelin olevan toisenlainen.
U19-pojat: Suomi – Ruotsi 6-7 (0-5, 1-1, 5-1)
1. erä: 6.01 Martin Willsund (Albin Sjögren) 0-1 yv, 7.07 Mattias Bremer (Kasper Hydén) 0-2, 10.34 Magnus Jansson (Erik Andersson) 0-3, 13.59 Sebastian Palmqvist (Emil Kihlblom) 0-4, 17.36 Daniel Hernandez (Tobias Lindström) 0-5.
2. erä: 23.16 Tino Salminen (Matias Kaartinen) 1-5, Hernandez (Hydén) 1-6.
3. erä: 42.41 Henri Alho 2-6, 43.21 Peter Kotilainen (Kaartinen) 3-6 yv, 43.58 Kaartinen (Miko Kailiala) 4-6, 44.05 Anton Waldenvik (Sebastian Palmqvist) 4-7, 49.27 Jesperi Lindfors (Sami Johansson) 5-7, 57.56 Johansson (Kaartinen) 6-7 yv.
Jäähyt: Suomi 2×2 min, Ruotsi 4×2 min.
Rangaistuslaukauskisa:
Krister Savonen S (-) Joachim Rosengren R (+)
Miko Kailiala S (-) Albin Sjögren (+)
Ruotsi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Ruotsille 3-0.
Torjunnat:
Markus Laakso Suomi 3+0+0=3, Joonas Kaltiainen Suomi 1+5+3=9
Magnus Dahlström Ruotsi 7+11+7=25
Suomen parhaana palkittiin Matias Kaartinen.
Suomen tytöille niukka tappio
Suomi-Ruotsi-maaottelupäivä Joensuu Areenalla alkoi tasaisissa merkeissä, kun tyttöjen maajoukkueet iskivät yhteen. Vuodesta 2002 saakka alkanut taival ilman voittoa Ruotsista sai jatkoa, kun Suomi joutui taipumaan niukkaan 2-3-tappioon (1-0, 1-1, 0-2). Suomi sai lisäpisteen rangaistuslaukauskisan voitosta, mutta kokonaispisteet menivät kuitenkin Ruotsille 2-1.
Päävalmentaja Harry Virtanen tunnusti otteen lipumisen kolmannessa erässä, jonka Ruotsi vei 2-0.
- Siinä kohdin hyydyttiin ja pallollinen peli siirtyi naapurille. Selittelyjähän nämä ovat, mutta meillä oli kova leiri alla. Kolmannessa erässä jouduttiin muuttamaan avuspeliä ja heittelemään lähinnä kaaripalloja ylös.
- Hyvää taistelua tytöiltä loppuun asti. Uskon kuitenkin, että tämä ryhmä on se, joka voi aivan hyvin voittaa MM-kultaa keväällä. Toivotaan vain, että nämä tytöt saavat kovia pelejä alle kevään aikana.
Jo päivän ensimmäistä ottelua Joensuu Areenaan oli saapunut seuraamaan 460 katsojaa. Ottelun alku lupasikin Suomelle hyvää. Maaotteludebyyttinsä tehnyt Classicin Alisa Pöllänen siirsi Suomen johtoon jo toisella minuutilla. Vaikka maalit olivat tiukassa niin pallollinen peli oli hyvin Suomen hallinnassa. Myös toinen erä jatkui samaan tahtiin, ja Suomi lisäsi etumatkaa 2-0:aan Mari Alilan osumalla.
Toisessa erässä Suomella oli mahdollisuus ratkaista ottelu, mutta maalipaikat jäivät käyttämättä. Sen sijaan Frida Rydfjäll teki maalin edestä 2-1-kavennuksen. Vaaran merkit alkoivat olla ilmassa, kun Matilda Sjödin laukoi tasoituksen komeasti yläkulmaan kolmannen erän ensimmäisessä vaihdossa.
Jatkossa Ruotsi kolisutteli Suomen maalikehikkoa useampaan otteeseen Suomen vauhdin hiipuessa ja Ruotsin lisätessä prässiään ylhäältä. Tämä pakotti suomalaiset yhä useampiin virheisiin, ja voittomaali lähtikin Suomen pallonmenetyksestä keskialueella. Sjödinistä tuli Ruotsin sankari ajassa 56.58, kun hän ohjasi päivän toisensa Noora Vuorelan taakse maata myöten lähietäisyydeltä.
Suomi otti pian aikalisän ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Paras paikka siunaantui Mira Wickmanille, jonka vedon Beverly Smedenäs poimi tyylikkäästi näppeihinsä.
Rangaistuslaukauskisassa tilanne oli kutkuttavasti 1-1 kolmen laukojan jälkeen. Lisäpisteen Suomelle varmisti Alisa Pöllänen, joka harhautti maalivahdin sivuun ja tökkäsi pallon rystyltä verkon perille.
Suomen parhaana palkittiin Alisa Pöllänen.
U19-tytöt: Suomi – Ruotsi 2-3 (1-0, 1-1, 0-2)
1. erä: 1.32 Alisa Pöllänen (Salla Suomela) 1-0.
2. erä: 33.43 Mari Alila (Senni Hietanen) 2-0, 35.17 Frida Rydfjäll (Stephanie Boberg) 2-1.
3. erä: 40.18 Matilda Sjödin (Nathalie Jakobsson) 2-2, 56.58 Sjödin (Jakobsson) 2-3.
Torjunnat:
Noora Vuorela Suomi 1+3+6=10, Beverly Smedenäs Ruotsi 5+6+4=15
Rangaistuslaukauskisa:
Silja Eskelinen S (+) Elin Gabrielsson R (-)
Alisa Pöllänen S (-) Karin Nygren R (-)
My Kippilä S (-) Cornelia Fjellstedt (+)
Alisa Pöllänen S (+) Cornelia Fjellstedt (-)
Suomi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Ruotsille 1-2.
Ilmaisia nettilähetyksiä MM-karsinnoista
Karsinnat ensi joulukuun miesten salibandyn MM-kisoihin Sveitsissä ovat lähenemässä loppuaan. Muun muassa Viro ja Slovakia ovat jo varmistaneet paikkansa kisoihin ja Norja ja Saksa ovat olleet odotetun vahvoja. Karsintalohkoista on nähtävillä ilmaisia nettilähetyksiä.
Karsintojen ykköslohkon ottelut Belgia-Tanska Suomen aikaa klo 13.30 ja karsintojen illan huippuottelu Norja-Saksa kello 19.30 ovat nähtävillä Sport45.dk:n streamissa täällä.
Puolassa pelattavan Euroopan kolmoslohkon päivän otteluissa kohtaavat Unkari ja Iso-Britannia Suomen aikaa kello 15 sekä Venäjä ja Puola kello 18. Nettilähetys löytyy täältä.
USA:n ja Kanadan välisestä karsinnasta löytyy nettilähetys täältä. USA voitti eilen hieman yllättäen Suomen MM-kisoissakin pelanneen Kanadan 7-4.
Viikonlopun kansainvälisistä otteluista nettilähetyksiä löytyy myös poikien alle 19-vuotiaiden maaotteluista Latvia-Sveitsi täällä.
Päivän ottelujen tilastoseuranta löytyy IFF:n sivuilta
Mika Kohonen jälleen maailman paras – top 10 -listalla mielenkiintoisia nimiä
Mika Kohonen on maailman paras. Piste. Kuva: Jari Turunen
Ruotsalainen salibandylehti ja -sivusto Innebandymagazinet on valinnut jälleen yhteistyössä lajin toimittajien ja maajoukkuevalmentajien kanssa maailman parhaan miespelaajan vuonna 2011.
Valinta osui jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen ykköstähti Mika Kohoseen. Yhteensä Kohonen on saanut kyseisen kunnian neljä kertaa. Innebandymagazinet on valinnut maailman parhaan pelaajan vuodesta 2005 lähtien.
Kärkikymmenikössä on tällä kertaa neljä suomalaista. Uransa jatkoa arpova SSV:n Harri Forsten arvostettiin maailman toiseksi, SPV:n huippupakki Tatu Väänänen viidenneksi ja SSV:n metsuri Mikael Järvi kuudenneksi parhaaksi pelaajaksi.
Listan mukaan hieman yllättäen maailman parhaaksi maalivahdiksi on ponnistanut Tshekin ja SSV:n David Rytych.
Maailman parhaat pelaajat 2005-2011
2005: Mika Kohonen, Suomi
2006: Anders Hellgård, Ruotsi
2007: Anders Hellgård, Ruotsi
2008: Magnus Svensson, Ruotsi
2009: Mika Kohonen, Suomi
2010: Mika Kohonen, Suomi
Maailman parhaat 2011 top 10
1. Mika Kohonen, Suomi & Storvreta IBK
2. Harri Forsten, Suomi & SSV
3. Rasmus Enström, Ruotsi & IBF Falun
4. Mathias Samuelsson, Ruotsi & Storvreta IBK
5. Tatu Väänänen, Suomi & SPV
6. Mikael Järvi, Suomi & SSV
7. David Rytych, Tshekki & SSV
8. Kim Nilsson, Ruotsi & AIK
9. Johan Anderson, Ruotsi & Jönköpings IK
10. Rasmus Sundstedt, Ruotsi & Caperiotäby FC
Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen Joensuussa – lue kattava ennakkopaketti
Tatu Väänänen pääsee lauantaina nautiskelemaan täpötäyteen Joensuu Areenaan. Kuva: Jari Turunen
Suomen ja Ruotsin vuosittainen välienselvittely salibandyhegemoniasta käydään tulevana lauantaina Joensuussa. Pääkallo.fi keräsi kattavan linkki- ja juttupaketin maaottelutapahtumasta.
Vuonna 1999 alkanut perinne pidetään vuorovuosin Suomessa ja Ruotsissa. Tänä vuonna maaottelupäivän isännöi Suomen Salibandyliitto yhteistyössä Joensuun Josban kanssa. Otteluhallina on vuonna 2004 valmistunut Joensuu Areena.
Maaottelupäivän aikana maat kohtaavat neljästi. Miesten ja naisten maajoukkueiden ohella paremmuutta mitataan myös U19 poikien ja tyttöjen välillä.
Maaottelupäivässä Suomi ja Ruotsi kamppailevat kokonaisvoitosta. Otteluvoitosta maa saa kaksi pistettä, tasapelistä pisteen, tappion jättäessä pisteettä. Jokaisen ottelun jälkeen suoritetaan vielä rangaistuslaukauskisa, jossa voittajalle on jaossa lisäpiste.
Suomi on voittanut maaottelupäivän vain kerran. Se tapahtui vuonna 1999, jolloin hegemoniasta kisattiin ensimmäisen kerran.
Suomi-Ruotsi-maaottelupäivän ohjelma, Joensuu Areena 4.2. 2012
10.00 Tytöt U19 Suomi-Ruotsi
12.45 Pojat U19 Suomi-Ruotsi
15.30 Naiset Suomi-Ruotsi
18.30 Miehet Suomi-Ruotsi
Kettusella kokonaisuus, Backman katsomossa ja Ahonen pyörittää tivolia
Sanomalehti Karjalainen haastatteli ennen lauantaista Suomi-Ruotsi-maaottelupäivää miesten maajoukkueen päävalmentaja Petri Kettusta ja puolustaja-hyökkääjä Esa Jussilaa.
Alla olevan videohaastattelun pääpaino on kotiyleisönsä edessä pelaavassa Jussilassa, mutta ääneen pääsee myös Kettunen, joka muun muassa selventää maajoukkueen valmennustiimin työnjakoa. Jussila puolestaan tarinoi ummet ja lammet Sveitsin touhuistaan ja fiilistelee luonnollisesti myös Ruotsi-ottelua.
Salibandyliitto sai runsaasti ehdotuksia salibandyn sääntöjen muuttamisesta
Suomen Salibandyliitto lähestyi seuraedustajia, erotuomareita ja maajoukkuetoimijoita, yhteensä noin 750 henkilöä pelisääntöjen muutosehdotusten tiimoilta. Salibandyliitto onkin saanut runsaasti ehdotuksia lajin sääntöjen muuttamiseksi.
- Kysely lähetettiin yhteensä noin 750 henkilölle, joista 93 vastasi kyselyyn. Heistä 50 ehdotti muutosta nykyisiin salibandyn pelisääntöihin, ja perusteli ehdotuksensa, kerrotaan liiton tiedotteessa.
- Pelisääntömuutoskysely lähetettiin sähköpostilla keskisuuren tai suuren salibandyseuran yhteyshenkilöille, puheenjohtajille ja työntekijöille, Salibandyliiton erotuomarisektorille nimetyille toimijoille ja pääsarjaerotuomareiden koulutusryhmään kuuluville erotuomareille, Salibandyliiton valmennussekorin toimijoille, pääsarjajoukkueiden ja maajoukkueiden valmentaille ja johtoryhmään kuuluville henkilöille sekä pelaajayhdistyksen edustajille, liitosta kerrotaan.
Valmistelutyö jatkuu kansainvälisen valiokunnan toimesta. Suomen Salibandyliiton ehdotus IFF:lle tulee toimittaa viimeistään 29.2.2012.
- Mahdollisia sääntömuutoksia voidaan testata IFF:n päätöksellä kaudella 2012-2013. Testikokemusten ja ehdotusprosessin tuloksena, uudet salibandyn pelisäännöt tulevat voimaan kesällä 2014. Seuraava sääntömuutosprosessi käynnistyy tammi-helmikuussa 2016.
Isomäki valitsi loppukaudeksi SPV:n – pitkä ura päättyy?
Jori Isomäen sompailu SPV:n ja Blue Foxin välillä päättyy odotetusti, kun tähtipuolustaja siirtyy farmista loppukaudeksi SPV:n riveihin tavoittelemaan Suomen mestaruutta. Hyvin todennäköisesti myös hänen uransa päättyy tähän kevääseen.
- Minusta tuntuu, että haluan kokeilla liigassa vielä viimeisen kerran, Isomäki kertoo päätöksestään.
- Tämä oli vaikein päätös, minkä olen urallani tehnyt, mutta minusta tuntuu, että tämä on viimeinen mahdollisuus pelata Salibandyliigan pudotuspelejä.
Hän kertoo, että päätös oli vaikea senkin vuoksi, että Blue Fox taistelee edelleen liigakarsintapaikoista.
- Ei ole helppoa sanoa ei, kun yksi liigan parhaista joukkueista haluaa riveihinsä.
Hyvin todennäköisesti pitkä ura päättyy myös tulevaan kevääseen. Isomäki suunnittelee ensi kaudella toimimista Blue Foxin valmennustiimissä.
Lisää Jori Isomäen kommentteja Blue Foxin nettisivuilla.
Näin täytetään keväällä mahdollisesti vapautuvat sarjapaikat
OLS on vahvasti kiinni ensi kauden liigapaikassa. Kuva: Iiro Karesniemi
Salibandyliitto on julkaissut vapaiden sarjapaikkojen täyttöjärjestyksen kaudelle 2012-13. Nyt julkaistu täyttöjärjestys koskee miesten ja naisten Salibandyliigoja, Divaria ja naisten 1. divisioonaa, sekä poikien että tyttöjen SM-sarjoja.
Mikäli vapautunut sarjapaikka päätetään täyttää, on nostettavan joukkueen täytettävä seuraavat kriteerit:
1. Joukkue on ilmoittautunut omaan sarjaansa kaudeksi 2012-13 määräaikaan mennessä.
2. Seuralla ei ole maksurästejä SSBL Salibandy OY:lle tai Salibandyliitolle.
3. Seura täyttää liiton/sarjajärjestäjän olosuhdevaatimukset ko. sarjaan, mm. kotikentän koko, katsomokapasiteetti (joukkuetta, jolla on poikkeuslupa-anomus olosuhteisiinsa omaan sarjaan, ei voida nostaa ylöspäin). Pääsarjoissa seuran on täytettävä myös sarjan lisenssiehdot.
4. Seura täyttää muut liiton/sarjajärjestäjän asettamat vaatimukset.
Mikäli seura/joukkue täyttää edellä mainitut kriteerit, täytetään mahdolliset vapaat sarjapaikat seuraavassa järjestyksessä kauden 2011-12 urheilullisen menestyksen mukaan seuraavasti:
Miesten Salibandyliiga
1. Liigakarsinnoissa hävinneet joukkueet alla mainitussa järjestyksessä:
Divarin 2. sijoittunut joukkue
Liigan 12. sijoittunut joukkue
Divarin 3. sijoittunut joukkue
Liigan 13. sijoittunut joukkue
2. Divarin 4. sijoittunut joukkue
3. Liigan 14. sijoittunut joukkue
4. Divarin säilyneet joukkueet 5. sijasta alaspäin sarjasijoituksen mukaisessa järjestyksessä
Naisten Salibandyliiga
1. Liigakarsinnoissa hävinneet joukkueet alla mainitussa järjestyksessä:
1-div. 2. sijoittunut joukkue (1-div. lohkovoittajien sarjan hävinnyt joukkue)
Liigan 10. sijoittunut joukkue
1-div. 3. sijoittunut joukkue (1-div. lohkokakkosten sarjan voittanut joukkue)
Liigan 11. sijoittunut joukkue
2. 1-div. 4. sijoittunut joukkue (1-div. lohkokakkosten sarjan hävinnyt joukkue)
3. Liigan 12. sijoittunut joukkue
Divari
1. Divarin nousukarsintojen 3.kierroksen hävinneet joukkueet seuraavassa järjestyksessä:
joukkueen sijoitus 2-div. runkosarjassa
pistevertailu 2-div. runkosarjassa
2. Divarin runkosarjassa 12. sijoittunut joukkue
3. Divarin nousukarsintojen 2.kierroksen hävinneet joukkueet seuraavassa järjestyksessä:
joukkueen sijoitus 2-div. runkosarjassa
pistevertailu 2-div. runkosarjassa
4. Divarin runkosarjassa 13. sijoittunut joukkue
5. Divarin nousukarsintojen 1.kierroksen hävinneet joukkueet seuraavassa järjestyksessä:
joukkueen sijoitus 2-div. runkosarjassa
pistevertailu 2-div. runkosarjassa
6. Divarin runkosarjassa 14.sijoittunut joukkue
Naisten I-divisioona
1. 1-div. nousukarsintojen hävinneet joukkueet seuraavassa järjestyksessä:
2-div. loppusarjan lohkokakkoset pistevertailun perusteella järjestyksessä
1-div. 5.sijoittuneet joukkueet pistevertailun perusteella järjestyksessä
2-div. loppusarjan lohkokolmoset pistevertailun perusteella järjestyksessä
1-div. 2.lohkon 6. sijoittunut joukkue
1-div. 2.lohkon 7. sijoittunut joukkue
2. 2-div. loppusarjan 4. sijoittuneet joukkueet pistevertailun perusteella järjestyksessä
3. 1-div. 1.lohkon 6. sijoittunut joukkue
4. 1-div. 2.lohkon 8. sijoittunut joukkue
5. 2-div. loppusarjan 5. sijoittuneet joukkueet pistevertailun perusteella järjestyksessä
6. 2-div. loppusarjan 6. sijoittuneet joukkueet pistevertailun perusteella järjestyksessä
Nuorten SM-sarja (pojat)
1.SM-sarjan karsinnoissa hävinneet joukkueet seuraavassa järjestyksessä:
1-div. 2. sijoittunut joukkue (1-div. loppusarjan lohkovoittajien karsintaottelun hävinnyt joukkue)
SM-sarjan 10. sijoittunut joukkue
1-div. 3. sijoittunut joukkue (1-div.loppusarjan lohkokakkosten karsintaottelun voittanut joukkue)
SM-sarjan 11. sijoittunut joukkue
2. 1-div. 4. sijoittunut joukkue (1-div. loppusarjan lohkokakkosten karsintaottelun hävinnyt joukkue)
3. SM-sarjan 12. sijoittunut joukkue
4. 1-div. loppusarjan lohkokolmoset pistevertailun perusteella järjestyksessä
5. 1-div. loppusarjan lohkoneloset pistevertailun perusteella järjestyksessä
Nuorten SM-sarja (tytöt)
1.SM-sarjan karsinnoissa hävinneet joukkueet seuraavassa järjestyksessä:
1-div. 2. sijoittunut joukkue (1-div. loppusarjan lohkovoittajien karsintaottelun hävinnyt joukkue)
SM-sarjan 8. sijoittunut joukkue
1-div. 3. sijoittunut joukkue (1-div.loppusarjan lohkokakkosten karsintaottelun voittanut joukkue)
SM-sarjan 9. sijoittunut joukkue
2. 1-div. 4. sijoittunut joukkue (1-div. loppusarjan lohkokakkosten karsintaottelun hävinnyt joukkue)
3. SM-sarjan 10. sijoittunut joukkue
4. 1-div. loppusarjan lohkokolmoset pistevertailun perusteella järjestyksessä
5. 1-div. loppusarjan lohkoneloset pistevertailun perusteella järjestyksessä
Pistevertailua käytetään kun edm. täyttöjärjestyksissä kaksi tai useampi joukkue on samalla sijalla täyttöjärjestyskriteereissä. Pistevertailu mahdollisuus on mainittu täyttökriteerin kohdalla.
Pistevertailun kriteerit:
Pistevertailussa joukkueiden paremmuus ratkeaa seuraavassa järjestyksessä:
1. pisteet/ottelu
2. maaliero/ottelu
3. tehdyt maalit/ottelu
4. arpa
Joensuun maaotteluihin 250 lisäpaikkaa – liput myydään vain ovelta
Suomi vs. Ruotsi. Kuva: Mikko Hyvärinen
Joensuussa lauantaina pelattaviin, loppuunmyytyihin Suomi-Ruotsi -maaotteluihin on vielä mahdollisuus saada lippuja. Joensuu Areenan kaikki pääkatsomot ovat täynnä, mutta Josban tiedotteen mukaan lisäkatsomojärjestelyin ja siirrettävin penkein saadaan vielä maaottelupäivänä noin 250 extralippua myyntiin.
- Lisäkatsomot ja penkit sijoitetaan, turvamääräysten puitteissa, pääkatsomoiden viereen ja kaukalon kulmiin. Näin, Areenan henkilökunnan avulla, saadaan monelle salibandyfanille mahdollisuus maailman parhaiden tyttöjen, poikien, naisten ja miesten näkemiseen Pohjois-Karjalassa, Josban nettisivuilla kerrotaan.
Liput myydään vain ovelta. Poikkeustapauksissa lippujen varaukset ovat mahdollisia.
- Mikäli kyseessä on yli 15 hengen ryhmä, voidaan pitkämatkalaisten kohdalla harkita myös näiden extralippujen ennakkovarausta, Josban sivuilla kehoitetaan ja ohjeistetaan ottamaan yhteyttä seuran toimistoon.
Maaottelupäivän ohjelma:
10.00 Tytöt U19 Suomi – Ruotsi
12.45 Pojat U19 Suomi – Ruotsi
15.30 Naiset Suomi – Ruotsi
18.30 Miehet Suomi – Ruotsi
Jari Kinnunen, voiko Suomi-Ruotsi-ottelut katsoa netistä?
Tätä herkkua et pääse viikonloppuna seuraamaan netistä. Kuva: Jari Turunen
Suomi ja Ruotsi kohtaavat lauantaina maaottelutapahtumassa Joensuussa. Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan otteluista ei ole luvassa lainkaan nettilähetyksiä. Tavoitimme Salibandyliiton toimitusjohtaja Jari Kinnusen. Hän kertoi syyn siihen, miksi nettilähetyksiä ei ole maaottelutapahtumasta luvassa.
Jari Kinnunen, pitääkö paikkansa että Suomi-Ruotsi -tapahtuma on myyty loppuun, eli lippuja ei ole enää saatavilla Joensuu Areenalle?
- Kyllä tapahtuma on loppuunmyyty.
Näkyvätkö Suomi-Ruotsi-ottelut netin välityksellä? Jos eivät näy, niin miksi näin?
- Suunniteltu Netti-Live-lähetys jouduttiin perumaan taloudellisista syistä. Pitkään Ylen kanssa käytiin neuvotteluja lähetyksen toteuttamisesta. Liigalle aiheutuvat kustannukset tuotannosta ja satelliittikustannuksista kohosivat lopulta viisinumeroiksi, siksi toteutus jouduttiin perumaan. Tähän osasyynä oli myös Ylen näyttämien Suomen Cupin finaalien tuotantokustannusten lankeaminen liigan maksettavaksi. Vaikka halua olisi Ruotsi-otteluiden nettilähetyksiin ollut, ei vain taloudelliset realiteetit tätä mahdollistaneet.
Millaista maaottelutapahtumaa odotat Joensuussa?
- Pelillisisesti odotan hyviä ja vauhdikkaita huippusalibandyotteluita. Lisäksi luotan, että vihdoin ja viimein, pitkän tauon jälkeen, Suomi vie maaottelutapahtuman kokonaisvoiton. Luottoni Suomen joukkueisiin on kova. Tapahtuma noin ylipäätään tulee varmasti olemaan hyvähenkinen. Joensuussa ei koskaan aiemmin ole pelattu miesten, poikien eikä tyttöjen maaotteluita. Naisten maaottelu on pelattu hamassa menneisyydessä 1990-luvun loppupuolella. Maaottelut ovat siis harvinaista herkkua pohjoiskarjalaiselle salibandy-yleisölle. Se osaa varmasti arvostaa ja nauttia täysin siemauksin maaottelutunnelmasta ja laadukkaista peleistä. Harmi vain, että katsomoon, Joensuu Areenalle ei mahdu enemmän väkeä. Tulijoita olisi varmasti ollut tuplasti enemmän.
SBS Wirmon Seppinen tyrmää oudot spekulaatiot
Kakkosdivarin Länsirannikon lohkon loppuohjelma on todella mielenkiintoinen. Sarjan kärjessä tappioitta oleva SBS Wirmo kohtaa jäljellä olevissa peleissään muun muassa SBS Maskun ja turkulaisen Pyövelit. Molemmat ryhmät taistelevat paikasta neljän joukkueen pudotuspeleihin.
Viimeistä paikkaa kärkkyy myös FBC Turku. Seuran verkkosivuilla spekuloidaan mahdollisuudella, että Wirmo lähtisi mahdollisesti taktikoimaan tulevalla vastustajallaan.
- Mielenkiintoinen pointti tietty on myös se, että Wirmokin voi periaatteessa taktikoida itselleen mieleisen vastustajan playoffeihin, kun se kohtaa sekä Maskun että Pyövelit. Wirmon ”yllättävä” tappio jommasta kummasta näistä otteluista pullauttaisi ainakin Beeceen pihalle. No Maskulle Wirmo tuskin haluaa kotonaan hävitä missään olosuhteissa, mutta kiinnostaako pelaaminen entisessä karkkitehtaassa päätöskierroksella? FBC:n sivuilla pyöritellään.
Wirmon leiristä vakuutetaan, että joukkue ei taktikoi. Päävalmentaja Petri Seppisen mukaan mynämäkeläiset pelaavat joka pelissä täysillä voitosta.
- Wirmo ei taktikoi yhtään mitään missään vaiheessa! Me haluamme voittaa niin paljon pelejä kuin mahdollista. Tuollaisille epäilyille voi laittaa pisteen saman tien, Seppinen ärähtää seuran tiedotteessa.
- Henkinen sodankäynti on toki ymmärrettävää, kun mennään kohti kauden huipennusta. Me keskitymme kuitenkin omaan tekemiseen, emme vilkuile sarjataulukkoa. Riittää, että olemme itse mukana, kun isoilla panoksilla pelataan.
”Rickie Hyvärinen on kotiyleisön suuri tähti”
Johanna ja Kurre. Kuva: Reyo Leppänen
Maanantaina pelattiin Ruotsin pääsarjan huippuottelu Caperiotäby FC-Storvreta IBK. Pääkallo.fi tavoitti ”suomalaisseurojen” kohtaamista paikan päällä seuranneen SSV:n urheiluhieroja Johanna Räsäsen, joka kertoi Pääkallolle oman näkemyksensä ottelusta ja ruotsalaisesta fanikulttuurista. Lopuksi hän kertoo myös sen, miten itse aikoinaan päätyi SSV:hen.
Johanna Räsänen toimii neljättä kauttaan peräkkäin SSV:n miesten edustusjoukkueen urheiluhierojana. Omien työkiireiden vuoksi Räsänen ei tällä kaudella reissaa joukkueen mukana vierasotteluissa, kuten hän teki kolmena aikaisempana kautena. Räsänen on toiminut myös Kanadan salibandymaajoukkueessa vuoden 2010 MM-kisoissa.
Johanna, olit seuraamassa paikan päällä Svenska Superliganin huippuottelua Caperiotäby-Storvreta. Kysytään nyt aluksi, että mistä tuli idea lähteä katsomaan Ruotsiin kyseistä ottelua maanantai-iltana?
- Sain kutsun otteluun ystäviltä, jotka pelaavat Caperiotäbyssä, joten päätin tehdä viikonloppuvisiitin Tukholmaan. Samalla söin sponsoreiden tarjoaman VIP-illallisen ennen peliä, joten kaiken kaikkiaan todella mukava kokemus.
Sitten itse peliin. Lukemat 5-11 vierailija Storvretalle. Oliko Storvreta pelillisesti noin paljon parempi, mitä numerot osoittivat?
- Kyllä lukemat kertovat pelistä oleellisen. Storvreta oli pelin alusta alkaen kovemmalla sykkeellä pelissä mukana ja pitivät tempoa yllä. Täbyllä on kova joukkue kasassa, paljon taitoa, mutta heillä on hieman vaisumpi vaihe meneillään. Muistaakseni viimeisimmästä kuudesta ottelusta ovat voittaneet yhden, joten itseluottamuskin saattaa olla hakusessa. Storvretan tasoinen superjoukkue tietysti rankaisi pienimmästäkin virheestä, osumatarkkuus oli huippuluokkaa ja tästä syystä lukemat olivat mitä olivat.
Jäikö ottelussa jokin yksittäinen asia tai tapahtuma erityisesti mieleen?
- Ainakin yksi erikoinen tapahtuma jäi mieleen. Toisessa erässä Storvretan Henrik Stenbergin poistuttua jäähyaitiosta, ottelun kellottaja kertoi Stenbergin lähteneen aitiosta 2 sekuntia liian aikaisin. Tätä Stenberg protestoi voimakkaasti, joten kuumilta tunteilta ja torikokouksilta ei vältytty. Tilanne päättyi Stenbergin 5 min + ottelurangaistukseen, joten on mahdollista että hän on sivussa seuraavan ottelun. Rangaistuksen kovuus hieman yllätti. Tosin tuon jäähyaitiosta liian aikaisin poistuminen olen kokenut myös omassa pelissä. Terveisiä vain Tindelle.
Miten suomalaispelaajat onnistuivat ottelussa?
- Hannes Öhman (2+1) osoitti jälleen kerran paikkansa Ruotsin liigan kenties parhaassa ketjussa. Hän on huikea suoraan syötöstä- laukoja. Kohosen pelinlukutaitoa on aina ilo seurata ja tulipa todettua sekin, kuinka suuri tähti Hyvärinen on kotiyleisölleen. Hän sai raikuvat suosionosoitukset tehtyään 2-5-kavennusmaalin.
Paljonko ottelussa oli yleisöä ja millaista ruotsalainen fanikulttuuri oli Caperiotäbyn kotiottelussa?
- Yleisömäärä oli karvan alle 1 000 ja ottelu näytettiin myös tv:ssä. Tunnelma oli aivan loistava Tibblehallenissa, ja en voinut lakata ihailemasta myöskään Storvretan fanikatsomoa. He pitivät meteliä yllä koko ottelun ajan rumpujen säestyksellä isojen lippujen liehuessa katsomossa. Ruotsalainen fanikulttuuri on kyllä aivan loistavaa lajissa kuin lajissa.
Olet nähnyt aiemminkin Ruotsin pääsarjan otteluita. Miten vertailisit Suomen ja Ruotsin liigoja keskenään pelillisesti?
- Silmiinpistävin ero on ehkä pelin fyysisyydessä. Ruotsissa saa pelata huomattavasti kovempaa kuin Suomessa. Aikaisempien pelien perusteella ero on myöskin pelinopeudessa. Ruotsissa pelin rakentelu on hieman hitaampaa kuin Suomessa ja peli saattaa ajoittain näyttää hieman jopa seisovalta. Tosin maanantain pelissä Storvreta piti kovaa tempoa yllä koko ottelun ajan ja karvasi melko korkealta, joten hitaudesta ei ollut tietoakaan ja tapahtumia riitti.
Aiotko tehdä jatkossa vastaavia reissuja Ruotsiin paikan päälle seuraamaan otteluita?
- Ehdottomasti. Suosittelen lämpimästi vierailemaan naapurimaamme salibandytapahtumissa.
Kerro vielä lopuksi se, että miten aikoinaan päädyit SSV:n urheilijahierojaksi?
- Urheiluhierojan koulutuksen saatuani, tavoitteenani oli päästä joukkueeseen töihin. Siellä kuitenkin työtehtävät ovat laajoja: on otteluun valmistavat käsittelyt, urheiluvammojen hoito, palauttavat käsittelyt, avaavat hieronnat, teippaukset ja niin edelleen. Laitoin avoimen hakemuksen kesällä 2008 SSV:lle, ja sattumalta olivat hierojan tarpeessa, joten sain pestin. Sille tielle olen jäänyt. SSV on organisaationa aivan loistava, kaikista pidetään hyvää huolta ja jokaiseen osa-alueeseen panostetaan valtavasti. On ollut ilo olla joukkueessa, joka on urheilullinen ja jossa asiat tehdään ammattimaisesti sekä asiantuntevasti.
- SSV-perheeseen kuuluminen on siis muutakin kun rankkaa työtä. Se on ystävyyttä, urheilua ja suuria tunteita. Iso kiitos kuuluu tietysti mahtavalle taustaryhmälle, manageri Kurt Westerlundille, joukkueenjohtaja Sanna Siltaselle (uskomaton taito pitää kaikkia lankoja käsissään), kapteenistolle, joukkueen sydämelle, joka hitsaa joukkueesta kuin joukkueesta yhtenäisen sekä uskollisille raskaan työn raatajille, huollolle. Sen takia tätä on jaksanut tehdä niin monta vuotta.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
