Pääkallo
Salibandylehti Pääkallo.fi
Osoite: http://paakallo.fi/
Syötteen kokonainen osoite. 1 tunti 14 min sitten
“Mahu” SSV:n haaviin, myös Tiitu jatkaa mestareiden riveissä
Viime kaudella Tapanilan Erän riveissä SSV:tä vastaan finaaleissa pelannut Markus ”Mahu” Huhtimo palaa parin kauden seikkailun jälkeen takaisin SSV:n paitaan. Lisäksi Ruotsiin huhujen mukaan matkalla ollut Tero Tiitu jatkaa vuosaarelaisseurassa myös ensi kaudella.
Lautasesta Väänäsen korvaaja
Maajoukkuepuolustaja Tatu Väänäsen SPV:hen menettänyt Josba kertoo tehneen sopimukset puolustaja Tomi Lautasen sekä hyökkääjä Arto Vainikkaisen kanssa.
Jukka Kinnunen Suomen mestareista Sveitsin hopeajoukkueeseen - Tiitu Ruotsiin?
Salibandyliigaa OLS:ssa, Josbassa ja SSV:ssä pelannut Jukka Kinnunen siirtyy ensi kaudeksi Sveitsiin, HC Rychenbergin riveihin. Joukkuetta valmentaa vuonna 2003 Suomen nuorten maajoukkueen Tsekin Prahassa maailmanmestaruuteen luotsannut Lasse Eriksson.
Tatu Väänänen vaihtaa maisemaa
Maajoukkueen monivuotinen luottopuolustaja sekä Josbassa kapteeninnauhaa käsivarressaan kantanut Tatu Väänänen ei jatka ensi kaudella joensuulaisseurassa, vaan on näillä näkymin suuntaamassa Seinäjoelle.
Classicin kaksikko Sveitsin liigaan
Tampereen Classicia viime kaudella edustaneet Mikko Leikkanen ja Asser Jääskeläinen siirtyvät ensi kaudeksi pelaamaan Sveitsin pääsarjaan nousseen Kloten-Bülachin riveihin.
Kekkonen palaa Aurajoelle, Öige Loviisaan
Viime kaudella Sveitsin pääsarjan Chur Unihockeytä edustanut Riku Kekkonen palaa takaisin Turkuun ja TPS:n riveihin. Loviisa puolestaan tiedottaa vahvistaneensa peräpäätään solmimalla sopimuksen Viron maajoukkuevahti Marek Öigen kanssa.
Manner Helsingborgiin ja Palomäki Loviisaan
Salibandyliigan kautta aikain tehokkain pelaaja Santtu Manner siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan Ruotsin Superliigaan Helsingborgin joukkueeseen. Lisäksi Loviisan Tor tiedottaa solmineensa kaksivuotisen sopimuksen kaudella 2001-2002 ensimmäisen kerran salibandyliigaa Loviisan paidassa pelanneen Pekka Palomäen kanssa.
