5. turnaus 24.1.2010 Kempele: Torbal - PuRy, Hirvarit - Torbal
24.1.2010
Torbal - PuRy
Torpedo lähti III-divisioonan kauden puolimatkan krouvin taittavaan tammikuun toiseen turnaukseen ailahtelevaisesta asetelmasta; kaksi viikkoa aiemmin oli tullut selkäsauna nousukuntoiselta NSB:ltä ja nihkeä voitto sarjajumbo PuRy:stä. Nyt edessä oli heti uusi mittelö puolankalaisten kanssa ja parempaa oli lupa odottaa.
Sitä olikin saatavilla heti ottelun alussa, kun minuutin pelin jälkeen kakkoskenttä saa pallon maaliin hyvän pyörityksen päätteeksi. Viimeistelijänä toimii ykköstykki Lasse Lotvonen, syöttöpiste viivasta laukoneelle Sami Niskalalle. Kaksi minuuttia tästä ja Lasse tykittää toisensa, tällä kertaa Jari Peltolan syötöstä ylänurkkaan. Eikä kahta ilman kolmatta; PuRyn kavennettua heti perään 2-1:een, on kakkoskenttä jälleen asialla. Tällä kertaa Jari viimeistelee Lassen syötöstä ja ero on jälleen kaksi maalia.
Avauserän maalikimara kuitenkin jatkuu puolankalaisten iskiessä ryhdikkäästi kolme maalia neljän minuutin sisään ja torpedohallinta näyttää olevan tiessään. Jaakko ”Naami” Palosaari tekee kuitenkin maalin edestä värikkään avauserän lukemiksi 4-4, namusyöttö maalin takaa lähti hyvää kautta pelaavan Antti Tolpanniemen soittimesta.
Toiseen erään molemmat joukkueet ottavat tarkemman otteen, sillä maaleja nähdään vain yksi molempiin päihin; Ryhti menee uudelleen johtoon, minkä Naami kuittaa toisella osumallaan hienon syöttelyn päätteeksi erän viimeisillä sekunneilla. Syöttäjänä laajaa hiusnauhavalikoimaansa ylpeänä esitellyt Pauli ”Rene” Rekilä.
Viimeiseen erään Torpedo saa kylmän suihkun, kun PuRy iskee vastahyökkäyksillä kolme maalia viiteen minuuttiin ja Torpedo roikkuu löysässä hirressä. PuRyn lihamuuri ei ota murtuakseen vaan torpedot lyövät päätään seinään. Takaa-ajo tyrehtyy viimeistään debytantti Timo Jokisen saamaan kakkoseen neljä minuuttia ennen loppua. Torpedo hakee rohkeahkosti kavennusta alivoimallakin, mutta maaleja ei nähdä sen aikana kummassakaan päässä. Suorsa kaventaa vielä minuuttia ennen loppua 8-6:een, mutta sitten maalihanat tyrehtyvät.
Tulos oli valtava pettymys Torpedolle, jonka olisi kuulunut pystyä viimeistelemään saaduista paikoista tarvittavat maalit. Toki myös rakoillut joukkuepuolustus ja epätarkkuus miesvartioinnissa antoivat vastustajalle turhan monta kaappia, kahdeksan päästettyä on yksinkertaisesti liikaa. PuRy:n voitto tasoittaa entisestään sarjaa, jossa käytännössä kukaan sarjakärki OSB:n takana ei voi vielä olla varma sarjapaikastaan.
Hirvisyöpöt – Torbal
Tappio päivän avausottelusta tarkoitti sitä, että tappio Limingan peijaisporukkaa vastaan tietäisi kärkitaistelun ainakin ajoittaista luisumista Torpedon ulottuvilta. Toisaalta voitolla asetelmat säilyisivät vielä ainakin kohtalaisina.
Ottelu lähti liikkeelle huomattavasti tarkemmin kuin PuRy-pelin jogabonito-avauserä. Hallinta oli ehkä lievästi Hirvareilla, joskin torpedotkin pääsivät yrittämään pelin pyöritystä. Ensimmäinen viisitoistaminuuttinen päättyikin pyöreissä lukemissa.
Toisessa erässä peli jatkuu todella tasaisena, mutta Torpedo käyttää paikkansa; reilun kolmen minuutin jälkeen Arto Reiman näyttää esimerkkiä maalinteosta sutien pallon maalinedustalta sisään. Antti Tolpanniemi kasvattaa johtoa 2-0:aan ja kun Lasse tekee Lauri Tolpanniemen esityöstä 3-0:aan, pääsee Torbal hyvässä etulyöntiasemassa päätöserään.
Kolmannessa erässä torpedopeli vapautuu jonkin verran molemmissa päissä kenttää; turha puristaminen on tiessään ja peli soljuu mukavasti eteenpäin. Ana tekee toisen maalinsa Tero Ruotsalaisen millintarkasta poikittaissyötöstä ja kun Hirvareiden hyökkäykset pysähtyvät kerta toisensa jälkeen varmaotteiseen torpedopuolustukseen, alkaa joukkue olla lyöty. Kirurgimaisella otteella koko päivän operoinut Ana viimeistelee hattutempun upealla tavalla; irtopallo pehmeästi haltuun ja hallittu chippi hieman vastaantulleen maalivahdin yli pallon pudotessa kauniisti takanurkkaan. Lukemia kaunistelevat vielä Jari, kauden avausmaalinsa tehnyt Lauri ”Gamma” Keränen ja hirvari-maalivahdin blackoutin hyväksikäyttänyt ja maalipaikan haistanut Arra, joka myös kirjautti pelin saldokseen 2+0. Loppuluvut 8-0 kertovat melko hyvin pelitapahtumista kuten myös siitä, että liminkalaisten kiinnostus väheni sitä mukaa, mitä rumemmaksi luvut taululla menivät. Joka tapauksessa kauden paras ja ehjin suoritus Torpedolta joukkueena; onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja vastustaja ei juurikaan päässyt pahoille paikoille, varsinkaan avauserän jälkeen. Kirsikkana kakun päällä tietysti Jukan hieno nollapeli, joka salibandyssa on kuitenkin melko harvinainen saavutus.
Torpedolle pelipäivä oli jo kolmas peräjälkeen, jonka saldona oli voitto ja tappio. Tasaista suorittamista sekin, tavallaan. Onneksi koko sarjassa pelataan paljon ristiin lukuunottamatta ylhäisessä yksinäisyydessään olevaa OSB:a, mikä mahdollistaa pysyttelyn taistossa lohkokärjen takana olevista sijoista. Tosiasia kuitenkin on, että enää kauaa tällä tahdilla ei mukana roikuta kuin korkeintaan teoreettisesti. Seuraava turnaus onkin lähes kovin mahdollinen haaste torpedoille, kun otteluasettelijan aivopiereskelyn seurauksena Rovaniemen sunnuntai-iltamyöhässä vastaan asettuvat SuPS sekä OSB. Make it or break it, voisi melkein sanoa.
