6. turnaus 31.1.2010 Rovaniemi: SuPS - Torbal, Torbal - OSB
Torpedo lähti Rovaniemelle kohtaamaan kärkipään SuPS:n sekä OSB:n. Matkapelien mieskato oli jonkin verran koetellut myös Torpedoa; sillä rivistä olivat poissa Naami, Jussi sekä itselleen kauden viimeisen mahdollisen turnauksen skipannut Suorsa. Pakeista Tuukka oli vielä Thaimaan lämmössä.
Ottelu SuPS:a vastaan oli todella tasainen koko ajan. 1-1 päättyneen avauserän päätteeksi soimaan pärähtänyt summeri varastikin show:n seuraavaksi 15 minuutiksi soiden koko tuon mainitun ajan. Saivatpa joukkueet ainakin kunnon erätauon.
Kumpikaan joukkue ei johtanut tätä peliä kertaakaan yli yhdellä maalilla. Torpedo teki 2-1, näläkämaalaiset tasoittivat ja menivät johtoon, Torpedo tuli 3-3:een, SuPS taas maalin karkumatkalle ja Torpedo jälleen tasoihin. Lopussa taululla oleva 4-4 kuvasti siis varsin hyvin ottelutapahtumia ja lienee melko oikeutettu tulos. Torpedomaalit harjasivat Lasse kahdesti, Ana ja Gamma.
Torbal - OSB
Mieskato oli koetellut OSB:ta huomattavasti pahemmin kuin Torpedoa, sillä vastustaja oli saanut paikalle vain 8 kenttäpelaajaa, joista yksi oli ilmeisesti vieläpä loukkaantunut edellisessä pelissä. Torpedolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pitämään vauhtia otteluun. Se toimikin...
...ensimmäisen erän. Torbal johti ensimmäisen 15 minuuttisen jälkeen 4-1 ja kaikki näytti hyvältä. OSB sumputti omalla inhottavalla tavallaan ja iski vaarallisia vastahyökkäyksiä. Toisen erän alussa alkoi torpedojen puntti tutista. OSB ei edes mitenkään radikaalisti nostanut karvaustaan, joten ei voi kuin ihmetellä miksi torpedojen pitää tehdä se ns. itse. Kaveri tulee jo 4-3:een, jonka torpedot kuittaavat kahden maalin karkumatkaksi kuitenkin vielä. Pelin henki on kuitenkin selvä: Torpedo hallitsee näennäisesti pääsemättä kuitenkaan tekopaikoille ja OSB pallon riistettyään heittää pitkän pallon kärkkyvälle hyökkääjälle. Tämä taktiikka toimii siten, että lopussa taululla seisoo numerot 6-6 ja Torpedo saa olla tyytyväinen (niin uskomattomalta kuin se voi pelin nähneistä kuulostaakin) tasatulokseen Lassen saatua jäähyn ja OSB:n vaarallisen hierottua vaparitilanteen aivan viime hetkillä.
Tästä tuloksesta Torpedo ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Pelin avaimet olivat kädessä, mutta lukkoa ei vain saatu auki. Hyville maalipaikoille ei vain päästy. Sen sijaan OSB oli tappavan tehokas. Jotain kertoo myös Torpedon maalintekijätilasto: kuudesta maalista NELJÄ oli pakkien käsialaa! Hyökkääjistä onnistuivat Andy ja Jari ja pakeista Sami, Keke ja Bigi kahdesti. Erityismaininta tähän mennessä piilossa olleelle Euroopan kovimmalle laukaukselle; Mikon ensimmäinen sarjapelimaali Torpedon paidassa upposi niinkin läheltä kuin keskiympyrästä ja toinen kaukaa omalta alueelta.
Torpedolla oli paikka nousta sarjan kakkoseksi HaHe:n pupellettua yllättävästi päivän molemmat pelinsä mutta ilmeisesti yli kahden pisteen ottaminen pelipäivää kohden on mahdotonta. Sunnuntaina ne tulivat kahden tasapelipisteen muodossa. Kaikki on edelleen mahdollista, mutta otteiden pitää parantua ja paljon, se on varmaa.
