RSS feed

Julkaise syötteitä

Vastaan asettuvat

Oikealta löytyvät suorat linkit samassa lohkossa pelaavien joukkueiden kotisivuille.

Alla lainaus Itämaan tietäjän arviosta Jälkipelifoorumilta kauden sijoituksista. Torpedo tekee kaikkensa muuttaakseen Itämaan tietäjän ennustetta ;)

"Sijat 1-3

Vaalan Lämärit
Kempeleen Kiri
Haukiputaan Heitto

Lämäreiden uusi hehkutettu puolustaja saa ainakin minulta suuret paineet niskaansa. Tulee olemaan alkuturnauksien seuratuin pelaaja. Sen verran kehuttu ja ylistetty kaveri on Lämäreiden suunnalta. Arolan pelatessaan täysillä varmasti sarjan parhaimpia maalivahteja, mutta mahdollisuus päätyä sarjan suurimmaksi vitsiksi mikäli käytös on samaa kuin aikaisempina vuosina lajin parissa.

Kiri tulee kovaa ja asenteella. Jokaiselle alueelle on saatu parannusta viime kaudesta ja joukkueeseen on tullut 9 uutta pelimiestä. Vaihtuvuus on siis huomattava. Joukkuehenki on enemmän yhtenäisempi kuin viime vuonna. Tästä kertoo mm. viime aikojen harjoituspelit.

Haukiputaan Heitto on vahvistunut viime kaudesta ilmeisesti muutamalla laadukkaalla pelimiehellä ja tulee olemaan todella vaarallinen hyökkäyspään joukkue. Viimeistelytaito ja maltti käsi kädessä tuottavat varmasti toivottua tulosta.

Sijat 4-6

Levi
Torpedo Klobal
SBT Tornio

Levi pelaa jouluun asti tasaisen vahvasti voittaen suurimman osan otteluistaan, mutta uskoisin samaan kohtaloon kuin viime kaudella. Tahti hiipuu talven vaihtuessa kevääksi ja tulee menettämään tärkeitä pisteitä ns. "helpoista" peleistä.

Torpedo Klobal saattaa nousta sarjan parhaimpien joukkueiden joukkoon, mikäli saa tarpeeksi pelaajia liikkeelle joka turnaukseen.

SBT Tornio tasaisen varmalla pelillä keskikastiin.

Sijat 7-10

Koskenkylän Riento
LIFT
RSB II
NK SBT

Koskenkylän Riento sortuu omaan tyhmyyteen, kun vastoinkäymisiä alkaa tulemaan niin suunsoitto alkaa ja repii joukkuetta sisältäpäin peleissä. Ehdottomasti sarjan jäähyherkin joukkue. Maalinteko yhden (kärkkyvin ja naisen sukupuolielintä hokevan) pelaajan varassa.

LIFT on vahvistunut mm. 2-divisioona tason pelaajalla viime kaudesta. Hyvällä hengellä ja rennolla asenteella pelaava kaveriporukka. Maalivahtipelaaminen suurin kysymysmerkki.

RSB II lähtee kauteen haastamaan muita ja tulee ottamaan ns. "yllätyspisteitä" isoiltakin joukkueilta.

NK SBT on sarjan varma pisteautomaatti. Liian vähän pelaajia ja liian vähän taitoa. Varma putoaja."

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 0 vierasta.

Newbies

  • Timo
  • Rene
  • tero.ruotsalain...
  • ronitervo@gmail.com
  • Bigi

Counter

  • Site Counter: 72,188
  • Unique Visitor: 6,301
  • Registered Users: 34
  • Unregistered Users: 0
  • Published Nodes: 100
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.191.101
  • Since: 2008-08-15