RSS feed

Julkaise syötteitä

Harjoituspeli Torbal - Merikoski II

Torpedo aloitti kauden toiseen turnaukseen valmistautumisen toden teolla maanantaina 3.11., kun Kempelehallin treenivuorolle saapui harjoitusotteluvastustajaksi Merikosken kakkosjoukkue. Ennen peliä koutsi Sami painotti tiivistä koko kentän peliä, miehessä kiinni pysymistä ja kommunikointia. Näistä oikeastaan mikään ei toiminut edes vähää alusta, vaan oikeastaan koko joukkue oli löysällä asenteella liikkeellä. Avauserää sentään hallitsi vielä kotijoukkue ja siirtyikin 2-0 -johtoon Pudasjärven has been-lupaus Suorsan sekä Keken maaleilla. Tämän jälkeen ei sitten onnistunutkaan enää juuri mikään ja Merikosken taiturit pääsivät koko ajan paremmin peliin mukaan. Kavennus 2-1:een taidettiin nähdä jo ennen erätaukoa. Toista erää sotkivat jäähyt; molemmilta joukkueilta istui ainakin kaksi miestä vuorollaan kaksiminuuttista eikä 5v5 -peliä juuri nähty. Torpedon ylivoimapeli oli totutun tehotonta vaikka ykkönen muutamia paikkoja onnistuikin luomaan. Kakkosen lyhyt yv-aika tuhriintui huolimattomaan pallonsiirtelyyn ja hätiköityihin vetoihin. Vastustaja puolestaan kuittasi Naamin ottaman jäähyn komealla vedolla yläpeltiin. Toiselle tauolle mentiin Merikosken maalin johdossa. Kolmannessa erässä jähmeä meininki jatkui. Kaveri teki jo 4-2:een, minkä kakkoskenttä kuittasi heti perään kenties illan komeimmalla kuviolla takaisin. Tekijänä takatolpalta Jari, tarjoilusta huolehti Mikko. Lipsane pääsi vielä yrittämään hieman myöhemmin tasoitusta ja illan kolmatta tehopistettään rankkarista, mutta pallo ei löytänyt tietään maaliin. Myöskään seuranneesta yv:sta ei häkkiä saatu aikaan. Vastustaja tekaisi vielä yhden kaapin ja Torpedon kauden ensimmäinen tappio oli tosiasia lukemin 3-5. Paljon jäi parannettavaa tästä pelistä. Revanssia lähdetään hakemaan heti torstaina Merikosken vuorolta Nallisportista. Toivottavasti epätavallisen aikainen ajankohta (klo 17) ei jäädytä lähinnä lepakkovuoroihin tottunutta Torpedoa ja miehet saadaan ajoissa hallille sekä taisteluhenki päälle.

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 1 vieras.

Newbies

  • Timo
  • Rene
  • tero.ruotsalain...
  • ronitervo@gmail.com
  • Bigi

Counter

  • Site Counter: 91,529
  • Unique Visitor: 7,290
  • Registered Users: 34
  • Unregistered Users: 31
  • Published Nodes: 101
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.191.105
  • Since: 2008-08-15