RSS feed

Julkaise syötteitä

Lift - TORBAL

Torpedo lähti kauden toiseen turnaukseen ottamaan mittaa koviksi tiedetyistä LIFT:stä sekä HaHe:sta. Viime aikojen vaihdelleet otteet saati keskustelupalstojen tyrmäävät veikkaukset eivät lannistaneet joukkuetta vaan tavoitteena oli luonnollisesti ottaa neljä pistettä saunailtaan viemisiksi.

Torbal-LIFT: 4 - 4

Sami korosti ennen päivän ensimmäistä koitosta jälleen tuttua teemaa; miehessä pitää pysyä kiinni. Tämä toteutui LIFTin poikia vastaan vähän niin ja näin, niin hukassa sinipaidat olivat avauserässä. Vastustaja tuli kovaa liikettä ja kaukalon pienuutta hyväksi käyttäen heti alusta asti todella kovaa päälle ja torpedo oli hätää kärsimässä. Kliseisesti joukkue ei kai ollut saanu jalkojaan - tai päitään - vielä hetkeen kiinni. Siksi olikin ihme että LIFT taisi johtaa ensimmäisellä erätauolla vain 1-0 saatuaan mm. kokeilla rankkarin sisäänlaittamista oikein kahteen otteeseen avauserässä.

Toisessa erässä Torpedo terästäytyi ja siirtyi 2-1 johtoon vain nähdäkseen pian 2-2 tasoituksen. Ensimmäisestä erästä peli tasoittui ja aaltoili enemmän päästä päähän. Pieni hallinta taisi kuitenkin olla koko ajan LIFTillä Torpedon ruikkiessa vastahyökkäyksistä. Ne tuottivatkin tulosta ja joukkue onnistui hankkiutumaan 4-2 johtoon. Ottelun loppua kohti mentäessä niin monesti nähty paniikki johtoasemassa tuli jälleen esiin ja pallo alkoi kummasti polttaa torpedojen lavoissa liftiläisten karvatessa päätylaudasta asti. Kavennus taisi tulla ylivoimalla ja tasoitus katkerasti minuutti ennen loppua vieläpä LIFTin jäähyn ollessa lopuillaan. 4-4 taisi kuitenkin olla ihan hyvä tulos LIFTin hyvän esityksen ja oman pienen jähmeyden huomioon ottaen. Tehoilijoita löytyi ainakin: keke 1+0, apsu 1+0, Jari 1+0, andy 1+1, gamma 0+2 ja Mikko 0+1.

Ketjuista kakkosvitja Andy-Jari-Mikko oli ehkä hivenen ykköstä Gamma-Jussi-Ap näkyvämpi mutta molemmat pääsivät kohtuullisesti maalipaikkoihin. Pakeista Tuukka ja Beta luutivat perusvarmasti ja toisessa parissa Keke tuki hyökkäyksiä Heksin keskityttyä totuttuun tyyliinsä varmaan oman pään varjeluun. Maalissa Anssi otti avauserän ekan rankkarin lisäksi muitakin tärkeitä koppeja. Tuomaripeli oli tässä pelissä melkeinpä loistavaa, kiitos lähinnä Kuussaaren toisen pillimiehen lähinnä peesaillessa. Näitä lisää.

 

# Maalivahdit Päästetyt Torjunnat Torjunta-%
75 Riekki Anssi 4 17 81,0 %
# Kenttäpelaajat Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt +/-
4 Keränen Lauri 2 2 1
63 Näykki Jussi 1
13 Kähkönen Ari-Pekka 1 1 1
11 Rimpeläinen Antti 1 1 2 1
6 Peltola Jari 1 1 1
8 Suorsa Mikko 1 1 1
27 Reiman Arto
77 Tolpanniemi Lauri
3 Tolpanniemi Antti
14 Prykäri Tuukka -1
5 Riihimäki Mika 2 3
21 Niskala Sami
17 Junnonaho Keijo 1 1 2 3
20 Keränen Mikko -1

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 1 vieras.

Newbies

  • Juhiskuhis
  • Paragon
  • Karppa
  • JJVaara
  • Sipolami

Counter

  • Site Counter: 167,708
  • Unique Visitor: 11,963
  • Registered Users: 45
  • Unregistered Users: 7
  • Published Nodes: 102
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.179.233
  • Since: 2008-08-15