RSS feed

Julkaise syötteitä

2. pelipäivä 15.11.2008 Oulunsalo

Torpedo lähti kauden toiseen turnaukseen ottamaan mittaa koviksi tiedetyistä LIFT:stä sekä HaHe:sta. Viime aikojen vaihdelleet otteet saati keskustelupalstojen tyrmäävät veikkaukset eivät lannistaneet joukkuetta vaan tavoitteena oli luonnollisesti ottaa neljä pistettä saunailtaan viemisiksi.
 
Torbal-LIFT
 
Sami korosti ennen päivän ensimmäistä koitosta jälleen tuttua teemaa; miehessä pitää pysyä kiinni. Tämä toteutui LIFTin poikia vastaan vähän niin ja näin, niin hukassa sinipaidat olivat avauserässä. Vastustaja tuli kovaa liikettä ja kaukalon pienuutta hyväksi käyttäen heti alusta asti todella kovaa päälle ja torpedo oli hätää kärsimässä. Kliseisesti joukkue ei kai ollut saanu jalkojaan - tai päitään - vielä hetkeen kiinni. Siksi olikin ihme että LIFT taisi johtaa ensimmäisellä erätauolla vain 1-0 saatuaan mm. kokeilla rankkarin sisäänlaittamista oikein kahteen otteeseen avauserässä.
 
Toisessa erässä Torpedo terästäytyi ja siirtyi 2-1 johtoon vain nähdäkseen pian 2-2 tasoituksen. Ensimmäisestä erästä peli tasoittui ja aaltoili enemmän päästä päähän. Pieni hallinta taisi kuitenkin olla koko ajan LIFTillä Torpedon ruikkiessa vastahyökkäyksistä. Ne tuottivatkin tulosta ja joukkue onnistui hankkiutumaan 4-2 johtoon. Ottelun loppua kohti mentäessä niin monesti nähty paniikki johtoasemassa tuli jälleen esiin ja pallo alkoi kummasti polttaa torpedojen lavoissa liftiläisten karvatessa päätylaudasta asti. Kavennus taisi tulla ylivoimalla ja tasoitus katkerasti minuutti ennen loppua vieläpä LIFTin jäähyn ollessa lopuillaan. 4-4 taisi kuitenkin olla ihan hyvä tulos LIFTin hyvän esityksen ja oman pienen jähmeyden huomioon ottaen. Tehoilijoita löytyi ainakin: keke 1+0, apsu 1+0, Jari 1+0, andy 1+1, gamma 0+2 ja Mikko 0+1.
 
Ketjuista kakkosvitja Andy-Jari-Mikko oli ehkä hivenen ykköstä Gamma-Jussi-Ap näkyvämpi mutta molemmat pääsivät kohtuullisesti maalipaikkoihin. Pakeista Tuukka ja Beta luutivat perusvarmasti ja toisessa parissa Keke tuki hyökkäyksiä Heksin keskityttyä totuttuun tyyliinsä varmaan oman pään varjeluun. Maalissa Anssi otti avauserän ekan rankkarin lisäksi muitakin tärkeitä koppeja. Tuomaripeli oli tässä pelissä melkeinpä loistavaa, kiitos lähinnä Kuussaaren toisen pillimiehen lähinnä peesaillessa. Näitä lisää.
 
 
Torbal-HaHe
 
Toiseen peliin lähes koko Torpedojoukko valmistautui melkeinpä parhaalla mahdolisella tavalla; kahvittelemalla ja katselemalla futista Jarin residenssissä. Oluet saivat vielä odottaa korkkaamistaan vaikka siitäkin esitettiin eriäviä mielipiteitä. Paikat jumiutuivat sopivasti venyttelemättömyydestä huolimatta sohvalla ja eteisen lattialla.
 
Torpedo sai otteluun käyttöönsä myös kolmannen hyökkäyskentän kun tulokasveljeksistä Läke ehti muilta menoiltaan toiseen peliin ja täydensi kolmosen yhdessä velipoika-Antin sekä Arvin kanssa. Ja millä tavalla; mies itse avaa ottelun maalinteon komealla vedolla ylänurkkaan. Muutenkin Torpedo oli ennakkoaavistuksista huolimatta liikkeellä paremmalla jalalla kuin päivän ensimmäisessä taistossa ja pelätty HaHe on aivan tasapäinen vastustaja. Haukiputaalaiset taisivat tosin kärsiä pienestä miehistövajauksesta, mikäli keskustelupalstoja ja vaihtopelaajien vähyyttä on uskominen.
 
Peli on kauttaaltaan hyvin tasainen, jossa molemmat joukkueet luovat maalipaikkoja, HaHe enemmän kontrolloidun rakentelun ja Torbal enemmän toimivan karvauspelin ansiosta. Jukka maalillaan joutuu töihin hieman enemmän kuin virkaveli toisessa päässä ja ”partasuinen ihmeveska” tekeekin pelissä pari todellista haamutorjuntaa.
 
Tässä pelissä nähtiin erään katsojan mielestä ”hienoin salibandymaali, minkä oon ikinä nähnyt.” Torpedon kakkoskentän karvauspeli toimii ja pallo pelataan kulmasta keskelle Jarille, joka vielä jatkaa avopaikasta maalin kulmalle Mikolle. Lipsane viimeistelee has-beenmäisen varmasti läheltä ylös. Todettakoon tosin, että ottelu oli kyseisen kommentin esittäneelle katsojalle ensimmäinen nähty tosikoitos salibandyssa, mutta otanta se on pienikin otanta.
 
HaHe-peli on sikäli harvinaislaatuinen, että Torpedo tekee ylivoimamaalin (viimeistelijänä jälleen pakin paikalta keke) ja jättää suuremmat loppupanikoinnit suorittamatta vaikka kaveri pääseekin maalin päähän jokunen minuutti ennen loppua. 6-5 -voitto antoi todellakin aihetta myhäilyyn ja takasi paljon jutunjuurta myös illan jälkipeleihin, jossa tällä kertaa jopa kehuttiin pelaajia. Erityisesti kolmoskenttä pelasi todella pirteästi, mistä osoituksena Läken 2+0 ja Anakin sai pistetilaston auki syötöllä velipojan toiseen. Mikko tarjoili tällä kertaa Jarille (1+2?) avopaikan maalin eteen ja tekaisi itse yhden, 1+1. Keke 1+0 ja Ap 1+0 tekivät loput ja Gamma nosti yhdellä syötöllä koko päivän saldonsa 0+3:een. Tuomarit olivat vaihtuneet täysin alkuiltapäivän pelistä ja niin oli myös linja. Mailaan sai HaHea vastaan lyödä lähes ennennäkemättömän paljon ja sitä tekivät ansiokkaasti molemmat joukkueet.
 
Toisen pelipäivän jälkeen Torpedo jatkaa siis tappioitta saldolla 3-1-0 ollen sarjakakkosena Lämäreiden jälkeen, jolla on voitot kauden neljästä ensimmäisestä. Mielenkiinnolla odotellaan jo seuraavaa turnausta Kempeleen ”kotisalissa” 30.11., jolloin vastaan asettuvat KeKi ja RSB II.

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 2 vierasta.

Newbies

  • Juhiskuhis
  • Paragon
  • Karppa
  • JJVaara
  • Sipolami

Counter

  • Site Counter: 167,782
  • Unique Visitor: 11,963
  • Registered Users: 45
  • Unregistered Users: 7
  • Published Nodes: 102
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.179.234
  • Since: 2008-08-15