RSS feed

Julkaise syötteitä

Torbal - KeKi 6 - 4

Torbal – KeKi 31.1.2009.

Päivän toiseen peliin lähdettiin purkamaan ensimmäisen pelin ylilatautumista ilon kautta. Tämä onnistui kohtuullisesti ja Torpedo ottikin hallinnan heti alkuvihellyksestä lähtien. Kaava kuitenkin oli tuttu jo ties kuinka monesta sarjapelistä tältä kaudelta: paikkoja luodaan mutta ne eivät realisoidu tulostaululle riittävässä suhteessa.

Andy onnistui viemään keltapaidat johtoon iskien irtopallon sisään maalinedustalta. Tämän jälkeen hallitsevaan osaan astui jo edellisellä Rollon visiitillä merkille pantu tuomaripeli. Pelissä hakattiin ja pikkusikailtiin puolin ja toisin ja jäähy tai pari olisi ollut paikallaan rauhoittelemaan pahimpia ylilyöntejä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan peli sai kuumua kuumenemistaan. Yksi selvimmistä tilanteista kostautui anteeksiantamattomalla tavalla Torpedoa vastaan; Tolpanniemen veljeksistä Laurin mailaa nostettiin takaapäin miehen ollessa selkeässä maalipaikassa. Selvä jäähyn paikka aivan minkä tahansa värisillä laseilla katsottuna eikä pilli soinut. Vastahyökkäyksestä kempeleläiset iskevät maalin, olisiko ollut 1-1 vai 1-2 –johto. Kenties torpedojen purnauksen ansiosta tuomarilinja muuttui vieläkin epäsuosiollisemmaksi ja oma keskittyminen peliin herpaantui.

Pelin hyökkääjänä aloittanut (mutta pakin paikalta maalit laukonut) coach-Sammy näytti esimerkkiä joukkueelle laukomisen esimerkkiä, kun mies täräytti kaksi kertaa pallon häkkiin puolesta kentästä. Myös Kek€ sai palkinnon ahkerasta laukomisestaan maalin muodossa. Kempele tuli kuitenkin vielä tasoihin 4-4:ään hieman helpohkosti.

Lopussa Torpedon kantti kesti vääntämään tiukka peli voitoksi. Kaksi ja puoli minuuttia oli kellossa jäljellä, kun Apsu suti Andyn maalille heittämän pallon maalivahdin edestä verkon sisuksiin. Ja jotta ei tarvinnut jännittää loppuun asti, heti seuraavassa vaihdossa Keke nousi vahvasti, lainasi palloa Analle, joka syötti takaisin Kekelle tyhjään paikkaan. Peli 6-4.

Tässä pelissä näkyi jo hieman sitä viime aikoina kadoksissa ollutta torpedohenkeä, jolla tiukat pelit käännetään loppujen lopuksi itselle. Rennosti peliin lähteminen oli eittämättä yksi syy siihen, jolloin Ilon Kautta-kortin merkitystä ei voida väheksyä. Toki vanha perisynti, maalipaikkojen tuhlailu, ei hellittänyt tässäkään pelissä, mistä kertonee jotain pakkien tekemät neljä maalia kuudesta. Olisiko pikku veto- ja viimeistelytreenien paikka ennen seuraavaa pelipäivää?

Miinukset vielä kerran aivan järkyttävän tasottomalle tuomaripelille, lienee lähellä huonointa mitä raportin kirjoittaja on koskaan nähnyt. Jos tuomareilla ei ole pokeria antaa jäähyjä, niin tervemenoa vaikka firmaliigaan puhaltamaan ja uutta verta tilalle. Oulun alueen heikoimmatkin puhaltajat ovat näiden sankareiden rinnalla mm-tason pillipiipareita. Toivottavasti RSB ja Levi tippuvat vitoseen niin ei tarvitse ensi kaudella pelata Rovaniemellä. Kauppiksen pelialusta on myös jotain uskomatonta. Koripallossa vaikka nämä, ei salibandyssa. Tai siis sählyssä.

 

## Maalivahdit Päästetyt Torjunnat Torjunta-%
33 Latva-Ranta Jukka 4 17 81,0 %
## Kenttäpelaajat Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt +/-
4 Keränen Lauri 0 0 0 0 1
63 Näykki Jussi 0 1 1 0 1
3 Tolpanniemi Antti 0 1 1 0 -1
11 Rimpeläinen Antti 1 1 2 0 1
6 Peltola Jari 0 1 1 0 1
8 Suorsa Mikko 0 0 0 0 0
2 Palosaari Jaakko 0 0 0 0 1
13 Kähkönen Ari-Pekka 1 1 2 0 1
77 Tolpanniemi Lauri 0 0 0 0 -1
21 Niskala Sami 2 0 2 0 1
17 Junnonaho Keijo 2 0 2 0 2
14 Prykäri Tuukka 0 0 0 0 -1
20 Keränen Mikko 0 0 0 0 0
5 Riihimäki Mika 0 0 0 0 -2

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 1 vieras.

Newbies

  • Timo
  • Rene
  • tero.ruotsalain...
  • ronitervo@gmail.com
  • Bigi

Counter

  • Site Counter: 91,528
  • Unique Visitor: 7,290
  • Registered Users: 34
  • Unregistered Users: 31
  • Published Nodes: 101
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.191.109
  • Since: 2008-08-15