RSS feed

Julkaise syötteitä

Nousukarsinta III-divisioonaan: Torbal - OuTa 5 - 2

30.3.2009
 
 
Torpedon positiivissävytteinen kausi tuli huipentumaansa maanantaina 30.3., kun yksiosaisessa karsintaottelussa vastaan asettui kolmosdivarin häntäpään Oulun Tarmo, joka muutama kausi sitten nousi kolmoseen Torpedon tippuessa samaan aikaan samasta lohkosta vitosdivariin. Joukkueiden reitit kohtasivat kuitenkin jälleen, panoksena ei enempää eikä vähempää kuin paikka kolmosdivarissa.Yleisöäkin oli eksynyt paikalle ihan mukavasti, osa tosin oli enemmän tai vähemmän pakotettu paikalle.
 
Torpedo lähti Kempelehallissa pelattuun otteluun kolmen poissaolon rasittamana, kun Mikko Keränen sekä Jaakko Palosaari olivat estyneitä tulemaan paikalle. Näiden lisäksi jo pidempään telakalla ollut Sami Niskala sai edelleen keskittyä pelkästään valmennuspuoleen hajonneen nilkkansa kanssa. Torpedon ketjut näyttivät peliin lähdettäessä tältä:
 

  1. ketju: Lauri Keränen – Jussi Näykki – Arto Reiman
  2. ketju: Antti Rimpeläinen – Jari Peltola – Mikko Suorsa
  3. ketju: Ari-Pekka Kähkönen – Jari/Jussi – Antti Tolpanniemi
  1. pakkipari: Tuukka Prykäri – Mika Riihimäki
  2. pakkipari: Lauri Tolpanniemi – Keijo Junnonaho

 
Maalissa Anssi Riekki, varalla Jukka Latva-Ranta.
 
Eli lähes koko kauden ajan jatkunut kahden sentterin ja kolmen laituriparin sapluuna jatkui myös kauden viimeisessä tosipelissä.
 
Ottelu lähti liikkeelle kohtuullisen tasaisissa merkeissä, Torpedon ehkä hienoisella painostuksella. Torpedo tuntui olevan hieman pelaavampi osapuoli Tarmon turvautuessa usein pitkiin kukkupallohin yli keskialueen. Torbal myös karvasi korkeammalta kuin vastustajansa. Isolla kentällä pelattaessa muutamat pitkät pallot avasivatkin yllättävää tilaa torpedopuolustuksesta, kun hyökkääjät eivät päätylaudasta ehtineet tarpeeksi hyvin puolustuksen avuksi. Karvauksella saatiin tosin myös luotua muutamia puolittaisia tilanteita Tarmon maalille.
 
Jussi Näykki näytti kapteenin esimerkkiä taistelusta kulmassa, jonka tuomari palkitsi kahden minuutin rangaistuksella. Torpedokapteenin susikäsi kävi toki tilanteessa siihen malliin, että jotain perusteita rikkeelle oli olemassa. Torpedo kesti kuitenkin rangaistuksen hienosti katkoen pari kertaa mallikkaasti. Pian tämän jälkeen olikin Rehtorin aika näyttää toisenlaista esimerkkiä, kun mies tempaisi irtopalloon pelottavaksi luullulla rystyllään. Torpedojen yllätykseksi pallo eksyikin verkkoon muuttaen tilanteen 1-0:aan. Avauserä jatkui loppuun asti tasaisissa merkeissä ja erätauolle mentiin samoissa lukemissa.
 
Kuten niin monesti aikaisemminkin tällä kaudella, Torpedo tuli toiseen erään johtoasemassa löysäillen. Jokainen ketju kävi vuorollaan erän alkuun pelaamassa umpisurkean ja löysän vaihdon, ja kahdessa näistä kolmesta vaihdosta soi omissa. Peli OuTalle 2-1 ja keltaisten peli todella sekaisin. Osa ehti jo pelätä kolmosdivaripaikan lipuvan sivu suun, mutta Torpedo sai uudelleen juonesta kiinni. Anssi Riekki käytti loistavaa heittokättään syöttäen Mikko Suorsan yksin läpi. Suorsa malttoi katsoa, viedä pallon sivuun ja laittaa rystyllä sisään. 2-2 ja Torbal jälleen mukana pelissä.
 
Kauden viimeiseen erään lähdettiin tiukoista tasalukemista. OuTa jatkoi ilmapalloiluaan Torpedon pyrkiessä ylöspäin lähinnä laitoja pitkin. Torpedo jaksoi yllättävänkin paljon ja maltillisesti jauhaa muutamia pidempiä hyökkäyksiä, toisin kuin yleensä. Ratkaisun makua alkoi olla ilmassa, kun Mika Riihimäki avasi oikeaa laitaa pitkin lähes yli laidan menneen pallon kulmaan. Onneksi pallo pysyi kentällä, sillä Ari-Pekka Kähkönen ehti siihen ensimmäisenä, ajoi kulmasta röyhkeästi keskelle kiertäen Outa-pakin, ja sai iskettyä pallon sisään kimmokkeen kautta. Keltaiset johtivat jälleen, nyt 3-2.
 
Tilanne näytti entistä paremmalta, kun Tarmo sai ottelun ainoan jäähynsä. Torpedo kuitenkin pelasi ylivoimaisesti kauden surkeinta ylivoimaansa, ja lahjoitti vastustajalle kaksi aivan huippuluokan maalipaikkaa, jotka Anssi kaikeksi onneksi selvitti upeasti. Muutenkaan Tarmolla ei ollut hädän päivää alivoimallaan, Torbalin pitäessä vain vaivoin oman verkkonsa puhtaana lisämaaleilta.
 
Ottelu ratkesi lopulta hieman helpolla tavalla. Koko ottelun ajan fyysisellä preesensillään hämminkiä aiheuttanut Ari-Pekka Kähkönen kääntyili valtamerilaivan tavoin keskialueella ja onnistui voittamaan kaksinkamppailun, josta jakoi pallon laituriparilleen Antti Tolpanniemelle. Tolpanniemi ampui puolesta kentästä oikealta puolelta hämmentävän laukauksen, joka otti matkalla pienen osuman kenttäpelaajaan ja laskeutui lopulta häkkiin ohi hölmistyneen veskarin. Kun aikaa kellossa oli jäljellä noin viisi minuuttia, Torpedo johti siis hieman vapauttavammin 4-2.
 
Viimeisillä minuuteilla Tarmo alkoi väkisin painaa hyökkäyksiä kohti torpedopäätyä. Torbal siirtyi osittain pakon sanelemana kahteen ketjuun, kun Lauri Keränen sai pallosta silmäänsä. Keräsen lisäksi paluun ykkösvitjaan tehnyt Arto Reiman jäi loppuhetkiksi penkille.
 
OuTa sai luotua jonkinlaista painetta torpedon kenttäpäätyyn, mutta Anssi ja kerran myös tolppa pitivät torpedomaalin koskemattomana. Tarmo otti maalivahdin pois kolmisen minuuttia ennen loppua, mutta ylivoimallakaan palloa ei saatu enää maaliin. Keltapaidoillakin oli paikkansa, mutta tyhjistä laittoivat vuorollaan ohi ainakin Antti Rimpeläinen ja Mikko Suorsa. Lopulta, aivan ottelun viimeisillä sekunneilla, Lauri Tolpanniemi roiskaisi pitkän kaaripallon omasta päästä kohti tyhjää verkkoa. Pallo oli jo lipumassa sisään, kun Ari-Pekka Kähkönen kävi vielä varmistamassa asian nostaen illan tehonsa lukemiin 2+1 ja koko kauden maalisaldonsa kolmeentoista. Laurin valtavat fanimassat olivat revetä liitoksistaan ja vannoivat kostoa Kähköselle, joka itsekkäästi varasti heidän sankarinsa maalin. Levottomuudet katsomossa eivät kuitenkaan häirinneet voittajajoukkuetta ja Torpedon juhlat olivat valmiina alkamaan. Loppujen lopuksi 5-2 -lukemat jättäneet mitään epäselvää.
 
Torpedon parhaimmistoa olivat ehdottomasti kovat tehot iskenyt Ari-Pekka Kähkönen sekä Anssi Riekki maalillaan. Lisäksi uskomattoman työmäärän tehnyt Jari Peltola pelasi totutun korkealla tasolla isot minuutit sentterin paikalla kapteeni Näykin ollessa puolikuntoinen sairastelun jälkeen. Vähätellä ei sovi myöskään puolustajien rauhallista ja pääosin varmaa operointia alakerrassa. Kokonaisuutena Torpedo esiintyi yllättävän rauhallisesti kahdeksanvuotisen historiansa tärkeimmässä ottelussa. Ei vastustajakaan huono ollut mutta ehkäpä suurin erottava tekijä joukkueiden välillä oli maalivahtipeli.
 
Nousujuhlat joukkue hoiti tyylikkäästi kahdessa osassa; pelin jälkeen (siis maanantai-iltana) pienimuotoiset saunomiset ja juhlistamiset suoritettiin Samin kotona ja viikonloppuna hulinoitiin isommalla volyymilla Jukan kämpillä.
 
Torpedo kiittää vastustajia hyvästä nelosdivarikaudesta ja lähtee kohti uusia haasteita kolmoseen!

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 1 vieras.

Newbies

  • Juhiskuhis
  • Paragon
  • Karppa
  • JJVaara
  • Sipolami

Counter

  • Site Counter: 167,698
  • Unique Visitor: 11,963
  • Registered Users: 45
  • Unregistered Users: 7
  • Published Nodes: 102
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.179.233
  • Since: 2008-08-15