RSS feed

Julkaise syötteitä

Pelkoa Torpedoleirissä?

Hankala on alku sarjapeleissä. Kaksi ottelua ja kaksi voittoa. Sama pätee valmistaviin harjoitusotteluihin. Jos tahti jatkuu, alkaa nousu häämöttää.
Kolmosesta putoaminen olisi kova isku...
Pitäisikö, pojat, vähän skarpata, ennen kuin on liian myöhäistä?

Torpedo aloitti kauden vakuuttavasti

Torpedo aloitti kautensa vakuuttavasti kahdella voitolla viikonloppuna pelutussa turnauksessa Rovaniemellä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Koskenkylän Riento, joka kaatui vähämaalisessa ottelussa luvuin 1-0. Ottelu oli erittäin katkonainen ennen kuulumattoman tiukan tuomarilinjan takia.
 

Harjoituspeli Lämärit vs Torpedo

Torpedo hallitsi peliä varsinkin ottelun kaksi ensimmäistä erää ja vei voiton vakuuttavasti 7-3. Viime kaudella vahvaksi osoittautunut puolustuspeli toimii jälleen. Lisäksi on opittu enemmän maalamisen jalosta taidosta. Erityisesti ykkönen onnistui maalien teossa, vaikka paikkoja oli paljon enemmänkin varsinkin ensimmäisessä erässä. Tolpat kilahteli tiuhaan ja Lämäreiden maalivahti torjui vakuuttavasti, kuten myös portinvartija omassa päässämmekin.

Miesten salibandyjoukkueet haastattelussa

Miesten salibandyjoukkueet haastattelussa - Miesten salibandyliiga pyörähtää käyntiin lauantaina 27. syyskuuta. YLE Urheilu tiedusteli jokaiselta joukkueelta alkavan kauden asetelmia. [YLE Urheilu - Salibandy]

Harjoituspeli Keki vs Torbal

Ensi maanantaina 29.9. Torpedo astuu kentälle syksyn ensimmäisen "virallisen" harjoitusottelun merkeissä omalla vuorollaan Kempeleen salibandy-pyhätössä. Vastaan asettuu salibandyn vakavissaan ottava tulevaisuuden lupaus Kempeleen Kiri. Peli alkaa klo 20:00. Yleisölle on vapaa pääsy paikalle. Valitettavasti makkaranmyyntiä ei ehditä järjestämään. KAIKKI TORPEDOT PAIKALLE KLO 19:30

Otteluraportti:
4-3 voitto. Peli hyvin hallussa 2 erää, rakenneltiin kohtuullisesti ja paikkoja oli huomattavasti isompiin numeroihin. Varsinkin kakkoskentälle jäi parannettavaa viimeistelyssä.

Alustava otteluohjelma lisätty

Alustava otteluohjelma lisätty. Aikatauluun tullee vielä muutoksia peräkkäisistä peleistä johtuen.

Lisenssi

Huomenna Jarkko ilmoitta, mikä on halvin vakuutus lisenssiin. Tänä vuonnahan ei ole pakko ottaa vakuutusta, mutta eiköhän se ainaki ennen 80-lukua syntyneillä kannata. Pikkupoikien mivelethän on vielä niin taipuisia, ettei ne kovin hevillä nurin mene.

Uudet sivut otettu käyttöön

Torpedon uudet sivut otettu käyttöön. Toistaseksi vanhoille sivuille pyrkivät ohjataan automaattisesti näille sivuille. Jatkossa vanhat sivut tullaan poistamaan ja uudet sivut siirretään vanhojen paikalle.

Kauden ensimmäiset harjoitukset

Torpedo aloitti kauden harjoitukset maanantaina 11.8. Paikalla oli vähän mutta sitäkin innokkaampia pelaajia. Huolimatta pienestä pelaajamäärästä pelin tempo pysyi korkeana läpi treenien. Ensi viikolla kaikki muutkin mukaan!

Kirjautuminen

Linjoilla

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 1 vieras.

Newbies

  • Timo
  • Rene
  • tero.ruotsalain...
  • ronitervo@gmail.com
  • Bigi

Counter

  • Site Counter: 94,688
  • Unique Visitor: 7,497
  • Registered Users: 34
  • Unregistered Users: 47
  • Published Nodes: 101
  • Unpublished Nodes: 2
  • Server IP: 217.149.52.1
  • Your IP: 38.107.191.108
  • Since: 2008-08-15